Emme yritä kuvailla, mitä kaikkea naisen ja kuningattaren sydän tunsi seuraavan sekunnin vierähtäessä.
Kynnykselle ilmestyi Olivier de Charny, kalpeana ja yltyleensä verisenä veljensä syleilyn jäljiltä.
Kuningas näytti menettäneen ryhtinsä kokonaan.
XXXII
Charny
Huone tulvahti täyteen kansalliskaartilaisia ja muuta väkeä, joka uteliaisuuttaan oli rientänyt paikalle.
Kuningattaren täytyi sen vuoksi hillitä ensimmäinen vaistomainen liikkeensä nousta ja rientää Charnyta vastaan, pyyhkiä nenäliinallaan veri hänen vaatteistaan ja lausua hänelle muutama lohdunsana, sydämestä sydämeen lähtevä lohdunsana.
Mutta hän voikin vain suoristautua tuolillaan, ojentaa kätensä häntä kohden ja kuiskata:
»Olivier…!»
Synkkänä ja tyynenä Charny teki merkin vieraille kuuntelijoille ja sanoi lempeällä, mutta lujalla äänellä: