Kuningatar ojensi hänelle kätensä.
Charny kumarsi ja kosketti huulillaan tuota kättä..
»Mutta kukaan ei vastannut huutoihini», jatkoi Charny. »Koko yön harhailin metsässä ja aamun sarastaessa huomasin tulleeni lähelle Gèvesin kylää, joka on Varennesista Duriin kulkevan tien varrella… Oliko teidän onnistunut välttää Drouet, kuten hänen oli onnistunut välttää minut? Se oli mahdollista. Siinä tapauksessa te olitte lähteneet Varennesista ja minun oli turhaa yrittää sinne. Oliko teidät vangittu Varennesissa? Jos niin oli käynyt, ei minun avustani olisi minkäänlaista hyötyä, koska olin yksin. Päätin siis jatkaa matkaa Duniin päin. Ennenkuin ehdin perille, tapasin tiellä herra Deslonin ja sata husaaria. Hän oli huolestunut, muttei hänkään tiennyt mitään. Hän oli vain nähnyt herrojen de Bouillén ja de Raigecourtin karauttavan täyttä neliä Stenayn taholle. Miksi he eivät olleet puhuneet hänelle mitään? Varmaankin he epäilivät häntä. Mutta minä tunnen Deslonin kunnon aatelismieheksi. Arvasin, että teidän majesteettinne oli pidätetty Varennesissa ja että de Bouillé ja de Raigecourt olivat paenneet mennäkseen ilmoittamaan asiasta kenraalille. Kerroin kaikki Deslonille ja vannotin häntä seuraamaan minua husaareineen. Hän suostui heti, mutta jätti kolmekymmentä miestä vartioimaan Maus-joen siltaa. Tuntia myöhemmin olimme Varennesin edustalla — olimme ratsastaneet yhdessä tunnissa parikymmentä kilometriä! — ja minä halusin ryhtyä hyökkäykseen heti, raivata tien selväksi kuninkaan ja teidän majesteettinne luokse. Mutta me näimme katusulun katusulun takana. Olisi ollut mieletöntä yrittää selviytyä niistä rynnäköllä. Minä aloitin neuvottelut. Paikalle tuli muuan kansalliskaartilaisvartiosto. Minä pyysin siltä lupaa saada yhdistää husaarini kaupungissa majailevaan husaarijoukkoon. Sitä lupaa ei myönnetty. Silloin pyysin päästä kuninkaan puheille, ja koska näytti siltä, että tämä pyyntö evättäisiin kuten edellinenkin, kannustin minä ratsuani, kiidätin yli ensimmäisen katusulun, sitten toisen… Kaupungilta kuuluvan metelin opastamana nelistin eteenpäin ja saavuin torille juuri kun… teidän majesteettinne poistui parvekkeelta. Ja nyt», lopetti Charny, »odotan teidän majesteettinne ohjeita».
Kuningatar puristi vielä kerran Charnyn käsiä omissaan.
Sitten hän kääntyi kuninkaaseen päin, joka yhä istui tylsänä mietteissään, ja sanoi:
»Sire, oletteko kuullut, mitä uskollinen palvelijanne, kreivi de Charny on puhunut?»
Mutta kuningas ei vastannut.
Silloin kuningatar nousi ja meni hänen luoksensa.
»Sire», huomautti hän, »nyt ei ole sekuntiakaan hukattavana.
Valitettavasti olemme tuhlanneet aikaa liikaakin! Tässä on herra de
Charny, jonka käytettävissä on seitsemänkymmentä hänen sanojensa mukaan
täysin taattua miestä ja joka nyt odottaa ohjeitanne.»
Kuningas ravisti päätänsä.