Ludvig XVI käsitti varsin pian, ettei hänellä olisi mitään toivottavaa tuollaisen raudanlujan miehen taholta, — ja hän koettikin lopettaa keskustelun lyhyeen.
»No, missä on toverinne?» kysyi hän.
»Takanani.»
Ja hän väistyi syrjään. Oviaukossa nähtiin muuan nuori mies, jonka yllä oli käskyläisupseerin virkapuku. Hän nojasi pihtipieleen.
Hänenkin ulkoasunsa oli epäjärjestyksessä, mutta se epäjärjestys ei ollut voiman, vaan masennuksen aiheuttama.
Hänen kasvonsa uivat kyynelissä ja hän piteli muuatta paperia kädessään.
Tämä nuori mies oli herra de Romeuf, sama kenraali Lafayetten ajutantti, johon, kuten lukija muistanee, olemme tutustuneet silloin kun Louis de Bouillé saapui Pariisiin.
Kuten kävi selville siitä keskustelusta, joka de Romeufilla tällöin oli nuoren aatelismiehen kanssa, oli hän isänmaanystävä ja vilpitön isänmaanystävä. Lafayetten jouduttua Tuileries-palatsin diktaattoriksi hän oli saanut tehtäväkseen pitää silmällä kuningatarta ja saattaa tätä kaikilla matkoilla. Hän oli tässä toimessaan osoittanut sellaista kunnioittavaa hienoutta, että kuningatar oli monesti lausunut hänelle siitä tunnustuksensa.
Nähdessään hänet nyt kuningatar huudahti kiusallisesti yllätettynä:
»Oh, tekö?»