»Tässä olen», sanoi hän tullessaan takaisin melkein heti kun oli kadonnut.
Maahan laskeutumatta lakeija piteli suitsista tohtori Raynalin hevosta. Tohtori nousi heti satulaan ja seurasi palvelijaa, joka ratsasti edellä. Nyt ei käännyttykään vasemmalle, kuten edellisellä kerralla, vaan poikettiin oikealle.
Hänet opastettiin nyt päinvastaiseen suuntaan Boursonnelsista.
He ratsastivat halki puiston, tulivat sitten metsään — Haramontin jäädessä vasemmalle — ja olivat pian niin sankassa ryteikössä, että oli vaikeaa päästä edemmäksi ratsain.
Äkkiä muuan mies tuli esille puun takaa.
»Tekö siellä, tohtori?» kysyi hän.
Tohtori pysäytti hevosensa, sillä hän ei tiennyt, mitä tämä uusi tulokas heistä tahtoi, mutta sitten hän tunsi varakreivi Isidor de Charnyn äänen.
»Minä tässä olen», vastasi hän. »Minne lempoon te oikein aiotte viedä minut, herra varakreivi?»
»Saatte pian nähdä», sanoi Isidor. »Mutta olkaa hyvä ja hypätkää satulasta ja seuratkaa minua.»
Tohtori hypähti maahan. Hän alkoi käsittää.