Kaikki nämä joukko-osastot, joille oli varattu paikka sotakoulun eteen rakennetulla parvekkeella, kulkivat suorana rivistönä, jakautuivat kahtia kuin aalto kalliopaaden edessä kiertäessään isänmaan alttarin, mutta yhtyivät jälleen sen tuolla puolen ja tavoittivat etupäällään parvekkeen, takapään vielä käärmeen lailla luikerrellessa Voittokaaren kohdalla.
Valitsijoitten, kommuunin edustajien ja kansalliskokouksen jäsenten jäljessä tuli kulkueen loppuosa: liittojuhlan osanottajat, sotilasedustajat ja kansalliskaartit.
Jokaisella departementilla oli oma lippu, mutta ne oli kaikki kansallistutettu, yhdistetty sillä isolla kolmivärilippujen vyöllä, joka lausui silmälle ja sydämelle seuraavat kaksi sanaa, ne ainoat sanat, joilla kansat, Jumalan työmiehet, suorittavat suurtyönsä: Isänmaa ja yhteys.
Samalla hetkellä kun kansalliskokouksen puheenjohtaja nousi valtaistuimelleen, nousi kuningaskin omalleen ja kuningatar asettui paikalleen parvekkeelle.
Voi poloista kuningatarta! Hänen hovisaattueensa oli mitättömän pieni. Hänen parhaat ystävättärensä olivat pelästyneet ja hylänneet hänet. Jos olisi tiedetty, että kuningas oli Mirabeaun välityksellä saanut viisikolmatta miljoonaa, olisivat jotkut kenties palanneet, mutta sitä ei tiedetty.
Sitä taas, jota- än turhaan haki katseillaan, Marie-Antoinette tiesi, ettei kulta eikä valtakaan saisi häntä tulemaan hänen luokseen.
Kun ei Charnytä ollut, koettivat hänen silmänsä löytää edes jotkut ystävälliset ja uskolliset kasvot.
Hän kysyi, missä oli herra Isidor de Charny ja miksi, kun kuninkuudella oli niin vähän kannattajia suuressa joukossa, sen puolustajat eivät olleet paikallaan kuninkaan ympärillä tai kuningattaren jalkojen juuressa.
Kukaan ei tiennyt, missä Isidor de Charny oli, ja jos hänelle olisi vastattu, että varakreivi juuri silloin saattoi muuatta pientä talonpoikaistyttöä, rakastajatartaan, vaatimattomaan asuntoon Bellevuen vuoren rinteelle, olisi hän varmaankin kohauttanut säälivästi olkapäitään, ellei hänen sydäntään olisi lemmenkateus kouristanut.
Kukapa tietää, eikö tämä Caesarien perijätär olisi luopunut valtaistuimesta ja kruunusta, olisi tyytynyt tuntemattoman talonpoikaistytön, vähäpätöisen tilanhoitajan tyttären osaan, jos Olivier rakastaisi häntä vielä niin kuin Isidor rakasti Catherinea.