Sentapaiset ajatukset varmaankin kiertelivät hänen aivoissaan, kun Mirabeau siepaten yhden noista epämääräisistä katseista, joka oli kuin taivaan sade tai kuin ukon salama, ei malttanut olla lausumatta ääneensä:
»Mutta mitä tuo taikurinainen oikein ajattelee!»
Jos Cagliostro olisi kuullut nämä sanat, olisi hän kenties vastannut: »Hän ajattelee sitä kohtalokasta konetta, jonka minä näytin hänelle Taverneyn linnassa vesikarahvissa ja jonka hän näki uudelleen eräänä iltana Tuileries-palatsissa tohtori Gilbertin piirtämänä.» Hän olisi erehtynyt, tuo suuri tietäjä, joka erehtyi ani harvoin.
Kuningatar ajatteli poissaolevaa Charnyta ja sammunutta rakkautta.
Sitä hän ajatteli viidensadan rummun päristessä ja kahdentuhannen soittimen raikuessa, jotka äänet miltei hukkuivat huutoihin: »Eläköön kuningas! Eläköön laki! Eläköön kansa!»
Äkkiä syntyi syvä hiljaisuus.
Kuningas ja kansalliskokouksen puheenjohtaja istuutuivat. Kaksisataa valkokasukkaista pappia lähestyi alttaria. Heidän edellään asteli Autunin piispa, herra de Talleyrand, kaikkien menneitten, nykyisten ja tulevien valan vannojien suojelija.
Hän nousi onnahtaen alttarin portaat, tuo Mefistofeles, joka odotteli
Faustia, joka ilmestyisi vendemiairen 13 päivänä.
Autunin piispan lukema messu! Olimme unohtaneet mainita tämän seikan huonojen enteitten joukossa.
Juuri silloin myrsky yltyi, tuntui kuin taivas olisi pannut vastalauseensa tuota väärää pappia vastaan, joka oli menossa häväisemään messun pyhyyttä ja kohottamaan Herran pyhâtössä rinnan, jota niin monet väärät valat tulisivat saastuttamaan.