Kansalliskokous meni istuntosaliinsa ja sen mukana sama saattue, joka oli tullutkin sen kanssa.
Lippu, jonka Pariisin kaupunki oli lahjoittanut armeijan sotavanhuksille, päätettiin ripustaa kansalliskokouksen istuntosalin holvikattoon muistomerkiksi tuleville lainsäätäjille siitä onnellisesta ajankohdasta, jota vastikään oli juhlittu, ja vertauskuvaksi muistuttamaan sotajoukoille, että ne ovat kahden valtiovallan alamaisia ja että ne voivat levittää tämän lipun vain näiden molempien keskinäisellä suostumuksella.
Aavistiko Chapelier, jonka ehdotuksesta tämä päätös tehtiin, että koittaisi heinäkuun 27, helmikuun 24 ja joulukuun 2 päivä?
Tuli ilta. — Päivän juhla oli vietetty Mars-kentällä, illan juhla vietettiin entisen Bastiljin paikalla.
Kahdeksankymmentäkolme puuta — yhtä monta puuta kuin oli departementteja — kattoi lehvistöllään ne kahdeksan linnantornia, joiden perustukseen ne oli istutettu. Lamppujonot ulottuivat puusta puuhun. Keskeltä kohosi valtavan pitkä mastopuu ja siinä liehui viiri, johon oli kirjailtu sana VAPAUS. Lähellä vallihautaa, avoimeksi jätetyssä kuopassa oli maahan vajoamassa rautasinkilöitä, kahleita, Bastiljin ristikkoportit ja kuuluisa kellotaulu, johon oli kuvattu kahleita kantavia orjia. Sen lisäksi oli ne vankikopit, jotka olivat kostuneet monen monista vuodatetuista kyynelistä ja pakahtuneet monen monista voihkaisuista, jätetty ammolleen ja valaistu synkeän, hämäriksi. Ja kun sitten lehvistön seasta kuuluvan soiton houkuttelemana meni paikalle, missä varemmin oli ollut vankilan sisäpiha, näki kirkkaasti valaistun tanssisalin; käytävän yläpuolella oli sanat, jotka vain totesivat Cagliostron ennustaneen oikein:
TÄÄLLÄ KÄY KARKELO
Bastiljin ympärille, tähän tilapäiseen katveeseen, joka kuvasi vanhaa linnoitusta miltei yhtä tarkasti kuin arkkitehti Palloyn muovailemat pikku kivet, oli sijoitettu tuhansia pöytiä. Yhden ääressä pari miestä vahvisti voimiaan, jotka päiväinen marssi ja alituinen liikunto oli herpaannuttanut.
Heidän edessään oli valtava sianmakkara, neljän naulan leipä ja kaksi viinipulloa.
»Totisesti», sanoi toinen tyhjentäen yhdellä siemauksella lasinsa — nuorempi näistä miehistä, jolla oli kansalliskaartin kapteenin univormu, seuralaiselleen, joka näytti ainakin kaksi kertaa vanhemmalta ja oli puettu liittolaisen asuun — »totisesti, onpa mieluista syödä silloin kun on nälkä ja juoda silloin kun on jano!»
Lyhyen äänettömyyden jälkeen hän jatkoi: