»Kas niin», sanoi hän, »ota ajuri ja mene tervehtimään Sebastienia. Sen mukaan mitä hänelle kirjoitin hän ilmeisesti lähtee vierailulle. Sinä saatat häntä sinne, minne hän menee, eikö niin, Pitou? Odottelet häntä portilla. Hän antaa sinun odottaa ehkä tunnin, kenties kauemminkin. Mutta minä tunnen sinun hyvän sydämesi. Sinä päättelet tekeväsi minulle palveluksen etkä ikävysty.»
»Oh, en suinkaan, saatte olla rauhassa», sanoi Pitou, »en ikävysty milloinkaan, herra Gilbert. Voinhan sitäpaitsi poiketa matkalla leipuriin ja ostaa aimo palasen leipää ja jos aika käy pitkäksi, pureskelen leipää.»
»Hyvä keino!» myönsi Gilbert. »Mutta muista, Pitou», lisäsi hän hymyillen, »ettei ole terveellistä syödä kuivaa leipää, on hyvä juoda myös jotakin».
»No, minä ostan leivän lisäksi palasen silavaa ja viinipullon.»
»Se kelpaa!» huudahti Gilbert.
Tämän rohkaisun kannustamana Pitou lähti ulos, otti ajurin ja opastutti itsensä Saint-Louisin opistoon, kysyi Sebastienia, joka käveli puutarhassa, syleili häntä kuin Herakles Telefota ja syleiltyään häntä tarpeekseen laski hänet maahan ja antoi hänelle tohtori Gilbertin kirjeen.
Sebastien suuteli kirjettä osoittaen siten, kuinka kunnioittavasti ja hellästi hän rakasti isäänsä.
»Pitou», sanoi hän sitten, »eikö isäni ole sanonut sinulle, että sinun pitäisi saattaa minut jonnekin?»
»Kyllä vain, jos jonnekin lähdet.»
»Tietysti minä lähden», sanoi poika vilkkaasti, »ja sinä saat mainita isälle, että minä lähden mielelläni».