»Herra varakreivi», vastasi Pitou lujalla äänellä, vaikka koko hänen ruumiinsa vapisi, »kaikki palvelukseni olen tehnyt neiti Catherinen hyväksi, yksinomaan hänen hyväkseen».
»Niin kyllä, siihen asti kun saitte kuulla, että minä rakastan häntä; siitä lähtien minä olen ottanut osan näistä palveluksista, ja koska teillä kirjeitten kuljetuksesta ja Clouise-kalliolle rakennetun pikku majan takia on varmaankin ollut menoja…»
Ja Isidor siirsi kätensä taskuun päin ikäänkuin sillä liikkeellä koetellakseen Pitoun omaatuntoa.
Mutta Pitou ehkäisi hänet.
»Hyvä herra», sanoi hän äänessä se arvokas sävy, jonka hänen esiintymisessään toisinaan kummakseen tapasi, »teen palveluksia silloin kun voin, mutten myy niitä. Sanon muuten vielä kerran, että olen palvellut yksinomaan neiti Catherinea. Neiti Catherine on ystäväni. Jos hän arvelee olevansa minulle velkaa jotakin, järjestää hän sen asian minun kanssani. Mutta te, herra varakreivi, ette ole minulle velkaa mitään, sillä minä olen tehnyt kaikki neiti Catherinen enkä mitään teidän hyväksenne. Teillä ei siis ole syytä tarjota minulle mitään.»
Nämä sanat ja etenkin Pitoun äänensävy kummastuttivat Isidoria. Ehkä hän vasta silloin huomasi, että sanojen lausujan yllä oli upseeritakki ja olalla kapteenin merkkinauhat.
»Kuinka tahansa, herra Pitou», intti Isidor ja taivutti kevyesti päätänsä, »minä olen teille velkaa jotakin ja minulla on teille jotakin tarjottavaa. Olen teille velkaa kiitokseni ja minun on tarjottava teille käteni. Minä toivon, että suotte minulle ilon hyväksymällä edellisen ja kunnian puristamalla jälkimäistä.»
Isidorin vastauksessa ja sitä seuranneessa eleessä oli sellaista suuruutta, että Pitou masennettuna ojensi kätensä ja kosketti sormenpäillään Isidorin sormia.
Tällöin kreivitär de Charny ilmestyi salongin kynnykselle.
»Herra varakreivi», sanoi hän, »olette tiedustellut minua.