Ja Pitou hypähti tuolille, tuolilta pöydälle, pani kolmikolkkahattunsa miekankärkeen ja huusi:
»Eläköön Mirabeau!»
Billot puolestaan ei merkilläkään ilmaissut myötätuntoaan tai vastenmielisyyttään, panihan vain molemmat kätensä ristiin mahtavalle rinnalleen ja mutisi kumealla äänellä:
»Hän kuuluu kavaltaneen kansan.»
»Pötyä», huomautti Pitou, »samaa on sanottu kaikista vanhan ajankin suurmiehistä, Aristideesta Cireroon saakka».
Ja entistäkin täyteläisemmällä ja kaikuvammalla äänellä hän huusi:
»Eläköön Mirabeau!»
Sillä välin tuo kuuluisa puhuja katosi ihmisvilinään, hälinän ja huutojen saattelemana.
»Kuinka tahansa», sanoi Pitou ja hyppäsi pöydältä maahan, »olen mielissäni, että olen nähnyt kreivi de Mirabeaun… Menkäämme nyt lopettamaan toinen pullomme ja haukkaamaan makkaramme, ukko Billot.»
Ja hän vei tilanhoitajan takaisin pöydän luo, jolla heitä tosiaankin odottelivat Pitoun yksin nauttiman aterian tähteet, mutta silloin he huomasivat, että heidän pöytänsä ääreen oli siirretty kolmaskin tuoli ja että tällä tuolilla istui muuan mies ilmeisesti heitä odottelemassa.