»Hyvä herra», virkkoi silloin talon isäntä, »koska te tiedätte noin monta juttua markiisi de Mirabeausta ja hänen kuuluisasta pojastaan, voisitte kenties kertoa jotakin myös näistä neljästä porrasaskelmasta, jutun, joka ei suinkaan olisi aikaisempia tarinoitanne huonompi.»
Mirabeau pysähtyi ja hymyili.
»Tosiaankin!» huudahti hän. »Mutta sen minä aioin sivuuttaa vaitiololla.»
»Miksi, kreivi?» kysyi tohtori.
»Hitossa, saatte itse päätellä. Päästyään pois Vincennesin vankilasta, missä oli virunut puolitoista vuotta, oli Mirabeau, joka oli kaksi kertaa niin vanha kuin tuhlaajapoika, saanut päähänsä tulla vaatimaan perintöosuuttaan. Hän ei suinkaan odottanut, että hänen paluunsa kunniaksi olisi teurastettu juottovasikkaa. Oli näet kaksikin syytä, miksei Mirabeauta otettu isänkodissa suosiollisesti vastaan. Ensiksi, hän tuli Vincennesistä vastoin markiisin tahtoa, ja toiseksi, hän tuli taloon tiukkaamaan rahaa. Siitä johtui, että markiisi, joka paraikaa viimeisteli jotakin ihmisystävällistä työtä, nousi tuolilta heti kun näki poikansa, sieppasi kepin kuultuaan pojan ensimmäiset sanat ja syöksyi hänen kimppuunsa niin pian kun kuuli sanan rahaa. Kreivi tunsi isänsä vanhastaan, mutta toivoi silti, että hänen seitsemänneljättä ikävuottansa pelastaisi hänet siitä ojennuksesta, joka nyt uhkasi häntä. Kreivi huomasi erehdyksensä tuntiessaan olkapäillään kepiniskujen raekuuron.»
»Mitä, kepiniskuja?» sanoi Gilbert.
»Niin juuri, ja aimo iskuja ne olivat, ei sellaisia, joita sivalletaan Comédie Françaisen esittäessä Molièren kappaleita, vaan rehellisiä kepiniskuja, jotka voivat murskata kallon ja katkaista käsivarren.»
»Entä mitä teki kreivi de Mirabeau?» kysyi Gilbert.
»Lempo, hän teki samaa mitä Horatius ensimmäisessä taistelussaan, hän turvautui pakoon. Valitettavasti hänellä ei ollut, kuten Horatiuksella, kilpeä. Lydian laulajan lailla hän ei olisi viskannut sitä menemään, vaan olisi suojellut sillä itseään kepiniskuilta. Mutta koska hänellä ei ollut kilpeä, kapaisi hän alas näiden portaitten neljä ylintä askelmaa, kuten minä vastikään tein, kenties hieman nopeamminkin. Siihen hän sitten pysähtyi, kääntyi, kohotti keppinsä hänkin ja sanoi: 'Seis, hyvä herra! Neljän asteen alapuolella ei ole enää sukulaisia!' Se oli aika kehno sanaleikki, mutta se pysäytti kelpo markiisin paremmin kuin maailman tepsivin järkisyy. 'Ah, mikä vahinko', sanoi hän, 'että isäni on kuollut, olisin kirjoittanut hänelle tämän'. Mirabeau», jatkoi kertoja, »oli liian taitava strategikko jättääkseen käyttämättä hyväkseen tätä pakotilaisuutta. Hän livisti jäljellä olevat portaat alas melkein yhtä nopeasti kuin oli harpannut ylimmätkin askelmat eikä valitettavasti sen koommin käväissyt enää isänsä talossa. Kreivi de Mirabeau onkin aika heittiö vai mitä te arvelette, tohtori?»
»Oh, hyvä herra», virkkoi nuorukainen lähestyessään kädet ristissä Mirabeauta ikäänkuin pyytääkseen vieraaltansa anteeksi, kun uskalsi olla toista mieltä, »sanokaa pikemminkin, hyvin suuri mies!»