Cagliostron läpitunkeva katse uppoutui joukkoon ja valaisi kuin kuvastimen heijastama auringonsäde Arrasin edustajan kalpeita kasvoja.
»Hyvä», sanoi hän. »Kuule siis, Maximilien.»
Sitten hän kohotti kätensä, korotti äänensä ja sanoi joukolle:
»Kuulkaa minua kaikki!»
XI
Vapaus, yhdenvertaisuus, veljeys!
Kuuntelijajoukossa syntyi juhlallinen hiljaisuus, joka todisti selvästi, kuinka tärkeänä pidettiin kohta kuultavaa esitystä.
»Niin, on oikein, että minulta kysytään, mitä on vapaus, mitä on yhdenvertaisuus, mitä on veljeys. Minä sanon sen teille. Aloittakaamme vapaudesta. Ja ennen kaikkea, veljet, älkää sekoittako vapautta riippumattomuuteen. Ne eivät ole sisaruksia, kuten näyttää, ne ovat kaksi toisiaan vihaavaa vastustajaa. Melkein kaikki vuoristokansat ovat riippumattomia. En tiedä, voiko ainoatakaan niistä, sveitsiläisiä lukuunottamatta, sanoa todella vapaaksi. Kukaan ei kiellä, etteivät kalabrialainen, korsikalainen ja skotlantilainen olisi riippumattomia, mutta kukaan ei tohdi sanoa heitä vapaiksi. Jos kalabrialaisen tunteita loukataan, jos korsikalaisen kunniaa solvaistaan, jos skotlantilaisen etuihin kajotaan, niin kalabrialainen, joka ei voi turvautua oikeuteen, koska sorretun kansan keskuudessa ei ole oikeutta, kalabrialainen hakee oikeutta puukostaan, korsikalainen tikaristaan, skotlantilainen dirkistään. Hän iskee, vihollinen kaatuu, hän on kostanut. Vuoristo tarjoo hänelle tyyssijan, ja koska ei ole vapautta, tuota kaupunginasukkaan turhaan vaatimaa vapautta, löytää hän riippumattomuuden syvistä rotkoista, sankoista metsistä, korkeilta vuorenhuipuilta. Hän elää toisin sanoin ketun, vuorikauriin ja kotkan riippumattomuutta. Mutta kotka, vuorikauris ja kettu, jotka tunteettomina, muuttumattomina, välinpitämättöminä katselevat niiden silmien edessä esitettävää suurta, inhimillistä näytelmää, ovat eläimiä, joiden elämä rajoittuu vaistoon ja jotka on tuomittu yksinäisyyteen.
»Alkuperäinen, antiikkinen, kantasivistys, jos niin saa sanoa, Intian, Egyptin, Etrurian, Vähän Aasian, Kreikan, Latiumin sivistysmuodot, kootessaan tieteensä, uskontonsa, taiteensa, runoutensa valokimpuksi, jota ne ovat heilutelleet koko maailman yli valaistukseen silloin vielä kehdossa uinuvaa, kehitystilassa olevaa nykyaikaista sivistystä, ovat jättäneet ketut loukkoihinsa, vuorikauriit kallionhuipuillensa ja kotkat pilviä pitelemään. Niiltäkin aika kuluu, mutta siinä ei ole mittaa, niillekin tieto versoo, mutta siinä ei tapahdu edistystä, niillekin sukupolvet syntyvät, varttuvat ja kuolevat, mutta ne eivät opi siitä mitään. Sillä kaitselmus on rajoittanut niiden kyvyt itsesäilytysvaistoon, sen sijaan kun Jumala on antanut ihmiselle kyvyn eroittaa hyvän ja pahan, tunteen tajuta oikean ja väärän, kammon eristymistä ja rakkauden yhteiselämää kohtaan. Senpä vuoksi ihminen, joka syntyy yksinäisyyteen kuin kettu, on villi kuin vuorikauris ja eristäytynyt kuin kotka, liittyy perheeksi, muodostuu heimoksi, järjestyy kansaksi. Sen vuoksi, kuten jo sanoin, veljet, ei eristäytyvällä ihmisellä ole oikeutta muuhun kuin riippumattomuuteen, ja päinvastoin, yhteen liittyvillä ihmisillä on oikeus vapauteen.