Gilbert tunkeutui niiden välistä ja kolkutti vankilan portille.
Synkkä, matalaholvinen portti aukeni.
Gilbertiä puistatti: tämä matalaholvinen käytävä ei tuntunut vievän vankilaan, vaan hautaan.
Hän esitti saamansa paperin päällikölle.
Paperi sisälsi määräyksen laskea heti vapaaksi tohtori Gilbertin esittämän henkilön. — Gilbert mainitsi kreivitär de Charnyn, ja päällikkö käski erään vartijan opastaa kansalaisen Gilbertin naisvangin koppiin.
Gilbert seurasi vartijaa ja nousi hänen perässään kolmanteen kerrokseen kapeita kierreportaita pitkin ja astui yhden lampun valaisemaan koppiin.
Muuan mustapukuinen nainen, jonka kalpeat kasvot näyttivät surupuvun rinnalla marmorilta, istui pöydän ääressä, jolle lamppu oli pantu, ja luki pientä nahkakantista kirjaa, joka oli somistettu hopeisella ristillä.
Takassa hänen vierellään hehkui sammuva hiillos.
Oven auetessa syntynyt melu ei havahduttanut häntä, Gilbertin askelten ääni ei saanut häntä kohottamaan katsettansa. Hän näytti kokonaan syventyneen lukemiseensa tai paremminkin mietiskelyyn, sillä Gilbert seisoi pari kolme minuuttia hänen edessään, eikä lukija kääntänyt sillaikaa lehteä.
Vanginvartija oli työntänyt oven kiinni Gilbertin perässä ja odotteli ulkopuolella.