"Missä olet yösi viettänyt?"
"Olen ollut jalkeilla, nojannut otsaani tuota ikkunanruutua vasten ja kuunnellut kadun ääniä."
Robespierre ei valehdellut. Hän ei ollut nukkunut sekuntiakaan!
Ilmaisiko se epäilyä, pelkoa, katumusta?
Saint-Justiin taas nukkuminen ei ollut vaikuttanut sen enempää kuin aikaisempienkaan öitten nukkuminen.
Seinen toisella rannalla, Abbayen muurien sisäpuolella, oli muuten toinenkin mies, joka ei ollut nukkunut yhtään enempää kuin Robespierrekään.
Tämä mies nojasi viimeisen, pihanpuolisen kopin nurkkaukseen ja oli miltei häipynyt sen pimentoon.
Tämä viimeinen koppi, joka oli muutettu tuomioistuinsaliksi, esitti seuraavanlaisen sisäkuvan.
Ison pöydän ympärillä, jolle oli kasattu sapeleita, miekkoja ynnä pistooleja ja jota valaisi kaksi kuparilamppua — niiden valo oli välttämätön kirkkaalla päivälläkin — istui kaksitoista miestä.
Miesten tummasta hipiästä, jykevästä rakenteesta, punaisista myssyistä ja jakobiini-nutuista voi päätellä heidän olleen rahvaanlapsia.
Heidän keskellään istui kolmantenatoista puheenjohtaja, yllä musta, nukkavieru takki, valkoiset liivit ja lyhyet housut, paljain päin, juhlallisen synkeän näköisenä.