Tämä mies, joka varmaankin oli joukon ainoa lukuja kirjoitustaitoinen, oli levittänyt eteensä vankiluettelon, pannut käden ulottuville paperia, kyniä ja mustetolpon.
Nämä miehet olivat Abbayen tuomareita, hirveitä tuomareita; sillä heidän tuomioistaan ei voinut vedota sillä ne pantiin heti täytäntöön. Verestä lainehtivalla pihamaalla odotteli viitisenkymmentä teloittajaa, käsissä sapelit, puukot ja piikit.
Heidän puheenjohtajansa oli vahtimestari Maillard.
Oliko hän tullut paikalle omasta aloitteestaan? Oliko hänet lähettänyt
Danton, joka halusi tehdä toisissakin vankiloissa, Cannesissa,
Châteletissa, La Forcessa, mitä tehtiin Abbayessa: armahdettiin joku
vanki?
Kukaan ei tiedä.
Syyskuun 4 päivänä Maillard katoaa. Häntä ei nähdä enää, hänestä ei puhuta sen koommin, hän hukkuu kuin veren nielaisemana.
Mutta eilisillasta, kello kymmenestä lähtien hän on toiminut tuomioistuimen puheenjohtajana.
Hän oli tullut, kannattanut huoneeseen tämän pöydän, toimittanut itselleen vankiluettelon, valinnut umpimähkään ensimmäisistä tapaamistaan henkilöistä kaksitoista tuomaria, oli sitten istuutunut pöydän taakse sijoittanut kuusi tuomaria oikealle puolelleen ja kuusi vasemmalleen, ja verilöyly oli jatkunut, mutta nyt jonkunlaisin säännöllisin muodoin.
Luettelon mukaan lausuttiin vangin nimi. Vartijat lähtivät noutamaan vankia. Maillard selosti hänen vangitsemisensa syyt. Vanki saapui. Puheenjohtaja neuvotteli katsein virkaveljiensä kanssa. Jos vanki tuomittiin syylliseksi, tyytyi Maillard sanomaan:
"La Forceen!"