Vergniaud aikoi kohottaa lasin huulilleen.
"Odottakaa!" sanoi rouva Roland.
Hänen rinnassaan oli tuore ruusu, joka oli juuri auennut, niinkuin se uusi aika, johon oltiin menossa. Hän irroitti ruusun ja, kuten eräs ateenatar Perikleen lasiin, niin hänkin riipi ruusunsa terälehdet Vergniaud'n lasiin.
Vergniaud hymyili surullisesta tyhjensi lasin ja kumartui kuiskaamaan hänen vasemmalla puolellaan istuvalle Barbarouxille:
"Ah, pelkään tuon suuren sielun erehtyneen! Tänä iltana pitäisi viiniimme riipiä kypressin oksia eikä suinkaan ruusun terälehtiä. Juodessamme maljan tasavallan menestykseksi, tasavallan, jonka jalat ovat ryvettyneet syyskuun vereen, Jumala tietää, olemmeko kohottaneet maljan kuolemaksemme! Mutta välipä sillä", lisäsi hän ja loi haltioituneen katseen ylös korkeuteen, "vaikka tämä viini olisi omaa vertani, minä joisin sen vapauden ja yhdenvertaisuuden maljana!"
"Eläköön tasavalta!" kertasivat kuorossa kaikki vieraat.
Jokseenkin samaan aikaan kuin Vergniaud esitti tämän maljan, johon pöytävieraat vastasivat huudolla: "Eläköön tasavalta!" samaan aikaan rummut pärisivät Templen edustalla, ja heti senjälkeen syntyi syvä hiljaisuus.
Huoneistaan, joiden ikkunat olivat auki, kuningas ja kuningatar voivat kuulla, kun muuan kaupungin viranomainen kuulutti lujalla kaikuvalla äänellä, että kuninkuus oli poistettu ja tasavalta perustettu.
XVII
Marttyyrikuningas