Aluksi Pétion oli ehdottanut, että kuningas siirrettäisiin Keski-Ranskaan, että hänelle annettaisiin Chambordin linna ja että häntä kohdeltaisiin siellä toimettomana kuninkaana.
Kuvitelkaamme, että kaikki Euroopan hallitsijat olisivat vaientaneet ministerinsä, kenraalinsa ja julistuksensa ja tyytyneet vain katselemaan, mitä Ranskassa tapahtui sekaantumatta Ranskan sisäisiin asioihin, silloin tämä elokuun 10 päivänä tapahtunut viraltapano, tämä elämä kauniissa palatsissa, ihanassa ilmastossa, seudulla, jota sanotaan Ranskan puutarhaksi, ei olisi ollut kovin julma rangaistus miehelle, joka sai sovittaa, ei ainoastaan omia virheitään, vaan myöskin Ludvig XV:n ja Ludvig XIV:n erehdykset.
Vendée oli noussut kapinaan. Pelättiin jotakin rohkeaa kaappausta
Loiren taholta. Se oli riittävä syy: Chambord hylättiin.
Silloin kansalliskokous ehdotti Luxembourgia. Luxembourg, Maria mediciläisen firenzeläis-palatsi, eristettynä puutarhoineen, jotka kilpailivat Tuileriein istutusten kanssa, olisi yhtä sopiva kuin Chambordkin virkaheittokuninkaan asunnoksi.
Mutta pelättiin palatsin kellareita, joista pääsi katakombeihin. Se oli kenties vain veruke kommuunin taholta, joka halusi pitää kuninkaan ulottuvillaan, mutta se oli järkevä veruke.
Kommuuni äänesti siis Templeä, ei Templen tornia, vaan Templen palatsia, temppeliherrain ritarikunnan suurmestarien entistä asuntoa, Artoisin kreivin huvitteluasuntoa.
Siirron hetkellä tai oikeastaan hieman myöhemmin, kun Pétion oli jo saattanut kuninkaallisen perheen palatsiin, kun se oli jo sinne sijoittunut ja kun Ludvig XVI oli antanut huoneitten sisustamista koskevat määräykset, kommuunille tulee ilmianto, ja Manuel lähetetään muuttamaan vielä kerran kaupunginvaltuuston päätöstä ja vaihtamaan palatsin torniin.
Manuel saapuu paikalle, tutkii Ludvig XVI:lle ja Marie-Antoinettelle määrätyn huoneiston ja palaa retkeltään tuiki häpeissään.
Torni oli asumaton, eräänlaisen portinvartijan hallussa; se tarjosi vain perin rajoitetun asumatilan, sen huoneet olivat pienet, sen vuoteet likaiset ja syöpäläisten saastuttamat.
Siinä kaikessa on enemmän sitä kohtaloa, joka painaa kuolevia rotuja, kuin harkittua häväistystä tuomarien taholta.