Näin siis vangit saivat joka päivä uutisia toisiltaan, prinsessat kuninkaalta, kuningas prinsessoilta ja pojaltaan.
Ludvig XVI:n moraalinen asema oli muuten huonontunut tavattomasti senjälkeen kun hän oli esiintynyt konventin edessä.
Yleisesti oli odotettu kahta seikkaa: joko kuningas kieltäytyisi vastaamasta konventille, kuten oli tehnyt Kaarlo I, jonka historian hän niin hyvin tunsi, tai jos hän vastaisi, hän vastaisi korskasti, ylpeästi, kuninkuuden nimessä, ei kuin syytetty, joka alistuu tuomittavaksi, vaan kuin ritari, joka hyväksyy haasteen ja ottaa maasta taistelukintaan.
Valitettavasti Ludvig XVI ei ollut luonteeltaan kyllin kuninkaallinen valitakseen kumpaakaan näistä kahdesta asenteesta.
Hän vastasi huonosti, nöyrästi, vältellen, kuten olemme jo maininneet. Ja huomatessaan, että vihollisten käsiin oli hänen tietämättään joutunut sellainen määrä asiapapereita, että hän hämääntyisi niihin, poloinen Ludvig lopulta pyysi itselleen avustajaa.
Kuninkaan poistuttua kokoussalissa puhkesi meluava keskustelu, ja kysymys avustajasta hyväksyttiin.
Seuraavana päivänä neljä konventin jäseniä, jotka oli valittu tätä asiaa järjestämään, tuli syytetyltä kysymään, kenet tämä oli valinnut avustajakseen.
"Herra Targetin", vastasi kuningas.
Komisaarit poistuivat ja Targetille ilmoitettiin, minkä kunnian kuningas oli suonut hänelle.
Kuulumatonta! Tämä mies — huomattu kyky, lakiasäätävän kansalliskokouksen entinen jäsen yksi niistä, jotka tehokkaimmin olivat suunnitelleet hallitusmuotoa — tämä mies pelkäsi!