Kuinka Ludvig XVI, jolle jälkimaailma on antanut rehellisen miehen maineen, ehkäpä juuri näiden sanojen johdosta, kuinka Ludvig XVI, kaikkien valojensa rikkoja, joka ulkomaille paetessaan jättää vastalauseen vannomiaan valoja vastaan, kuinka Ludvig XVI, joka oli arvostellut, huomautuksillaan kehittänyt ja kiitellyt Lafayetten ja Mirabeaun suunnitelmia kutsua vihollisen Ranskan sydämeen, kuinka Ludvig XVI, valmiina astumaan, kuten hän itse sanoo, Jumalan eteen, joka saisi tuomita hänet, uskoen siis tähän Jumalaan, hänen vanhurskauteensa, joka arvioisi hyvät ja huonot teot, kuinka Ludvig XVI on voinut sanoa: "Minä en soimaa itseäni niistä rikoksista, joista minua syytetään"?
Lauseen rakenne sen selittää.
Ludvig XVI ei sano: "Minua syytetään väärin."
Ei, hän sanoo: "En soimaa itseäni rikoksista, joista minua syytetään." Mikä ei suinkaan ole sama asia.
Ludvig XVI, joka on menossa mestauslavalle, pysyy yhä herra de la
Vauguyonin oppilaana!
Sanoa: "Minua syytetään väärin" olisi merkinnyt rikosten kieltämistä, eikä Ludvig XVI voinut niitä kieltää. Sanoa: "En soimaa itseäni rikoksista, joista minua syytetään" merkitsee sananmukaisesti: "Ne rikokset on tehty, mutta minä en soimaa itseäni niistä."
Entä miksi Ludvig XVI ei soimannut itseään niistä?
Koska hän tarkasteli asioita, kuten äsken mainitsimme, kuninkuuden näkökulmalta, koska kuninkaat siltä pohjalta, missä he ovat kasvaneet, vallanperimyksen pyhyyden ja jumalallisen oikeutensa erehtymättömyyden nojalla eivät katsele rikoksia, varsinkaan poliittisia rikoksia, samoin silmin kuin muut ihmiset.
Ludvig XI ei pitänyt rikoksena kapinaa omaa isäänsä vastaan: se oli sotaa yleisen edun hyväksi.
Kaarlo IX:n mielestä Pärttylinyö ei ollut rikos: se oli toimenpide yleisen hyvän turvaamiseksi.