Pöydällä oli karahvillinen jäävettä, samaa, josta muuan kommuuninjäsen oli moitiskellut kuningasta. Cléry toi siis vain juomalasin.
"Tuokaa tavallista vettä, Cléry", sanoi kuningas. "Jos kuningatar juo jäävettä, johon hän ei ole tottunut, voisi se tehdä hänelle pahaa… Ja malttakaa, Cléry, sanokaa samalla herra de Firmontille, ettei hän poistuisi huoneestani. Pelkään, että hänen läsnäolonsa vaikuttaisi liian voimakkaasti omaisiini."
Kello puoli yhdeksän ovi aukeni. Ensimmäisenä astui sisälle kuningatar taluttaen kruununprinssiä. Kuninkaallinen prinsessa ja madame Elisabeth seurasivat häntä.
Kuningas levitti sylinsä. Molemmat naiset ja molemmat lapset heittäytyivät itkien hänen syliinsä.
Cléry poistui ja sulki oven.
Jonkun tovin vallitsi huoneessa synkkä äänettömyys, jonka nyyhkytykset keskeyttivät. Sitten kuningatar halusi viedä kuninkaan tämän huoneeseen.
"Ei", sanoi Ludvig XVI ja pidätti hänet, "saan tavata teidät vain täällä".
Kuningatar ja kuninkaallinen perhe olivat sanomalehtipoikien huudoista kuulleet, minkälainen tuomio oli tehty, mutta he eivät tienneet mitään oikeudenkäynnin yksityiskohdista. Kuningas kertoi ne heille sanoen antavansa anteeksi tuomareilleen. Hän huomautti lisäksi kuningattarelle, ettei Pétion eikä Manuelkaan ollut äänestänyt kuolemaa.
Kuningatar kuunteli ja aina kun hän yritti puhua, hän puhkesi nyyhkytyksiin.
Jumala soi poloiselle vangille yhden lohdun: viimeisinä hetkinään kuningas sai huomata, että kaikki hänen läheisimmät ystävänsä palvoivat häntä, vieläpä kuningatarkin.