Kello löi kuusi. Messu alkoi. Kuningas kuunteli sitä polvillaan ja syvän hartaana. Messun jälkeen hän sai pyhän ehtoollisen. Apotti Edgeworth jätti hänet rukoilemaan ja siirtyi viereiseen huoneeseen riisuakseen yltänsä virkapuvun.
Kuningas käytti hyväkseen tätä hetkeä kiittääkseen Clérytä ja sanoakseen hänelle hyvästi. Sitten hän meni työhuoneeseensa, jonne Firmontkin saapui hetken perästä.
Cléry istuutui vuoteensa laidalle ja alkoi itkeä.
Kello seitsemän kuningas kutsui häntä.
Cléry riensi hänen luokseen.
Ludvig XVI vei hänet ikkunakomeroon ja sanoi hänelle:
"Antakaa tämä sinetti pojalleni ja tämä sormus vaimolleni… Sanokaa heille, että eroan heistä syvää tuskaa tuntien… Tämä pieni käärö sisältää kaikkien omaisteni hiussuortuvia; antakaa sekin kuningattarelle."
"Mutta", kysyi Cléry, "ettekö siis enää tapaakaan heitä, sire?"
Kuningas empi hetken, ikäänkuin hänen sydämensä oli lähtenyt hänen rakkaimpiensa luokse, mutta sitten hän sanoi:
"Ei, ei sittenkään!… Lupasin tavata heidät tänä aamuna, mutta haluan säästää heiltä sen kauhean hetken tuskat… Cléry, jos te tapaatte heidät, sanokaa heille, kuinka kipeästi minuun koski, kun lähdin saamatta syleillä heitä viimeistä kertaa…"