Catherine oli ensin aikonut sijoittua, kuten varemminkin, ukko Clouisin majaan, mutta kun hän ilmestyi Orléansin herttuan entisen metsänvartijan ovelle, oli tämä painanut sormen huulilleen vaitiolon merkiksi ja ravistanut päätänsä mahdottomuuden merkiksi.
Tämä mahdottomuus johtui siitä, että paikka oli jo ennestään varattu.
Vannomattomien pappien karkoitusta koskeva laki oli pantu tiukasti täytäntöön, ja kuten helposti ymmärtää, apotti Fortierkin, joka ei ollut halunnut valaa vannoa, oli karkoitettu tai oikeammin, hän oli lähtenyt itse.
Mutta hän ei ollut tuominnut itseään karkoitettavaksi rajan taakse; hän tyytyi lähtemään Villers-Cotteretsista, asunnostaan, jonne hän jätti neiti Alexandrinen irtaimistoa vartioimaan, ja meni pyytämään turvaa ukko Clouisilta, joka olikin heti suostunut hänen pyyntöönsä.
Ukko Clouisin maja oli, kuten muistamme, vain maahan kaivettu yksinkertainen kuoppa, jossa yhdenkin ihmisen oli työlästä asua. Apotti Fortierin lisäksi sinne oli siis vaikea majoittaa Catherine Billotia ja pikku Isidoria.
Lisäksi muistettaneen, kuinka tylysti apotti Fortier oli esiintynyt rouva Billotin kuolinhetkenä. Catherine ei ollut kylliksi kristillismielinen antaakseen apotille anteeksi, että tämä oli evännyt hänen äidiltään haudan, ja vaikka hän olisi ollutkin kyllin kristillismielinen antaakseen sen anteeksi, niin apotti oli liian pinttynyt katolinen antaakseen anteeksi.
Oli siis luovuttava ajatuksesta sijoittua ukko Clouisin hökkeliin.
Jäljellä olivat täti Angéliquen asunto Pleuxissa ja Pitoun mökki
Haramontissa.
Täti Angéliquen asuntoa ei käynyt ajatteleminenkaan. Sitä mukaa kuin vallankumous kehittyi, oli täti Angélique muuttunut yhä ärtyisämmäksi, mikä tuntuu uskomattomalta, ja yhä laihemmaksi, mikä tuntuu mahdottomalta.
Tämä muutos hänen henkisessä mielentilassaan ja ruumiillisessa kunnossaan oli seurausta siitä seikasta, että Villers-Cotteretsissa, kuten muuallakin, kirkot oli suljettu, koska yleinen valistusvaliokunta oli keksinyt järkeen perustuvan maallikkokultin.