Kun kirkot suljettiin, lakkasi samalla tuolien vuokraaminen, joka oli ollut täti Angéliquen pääasiallinen tulolähde.

Tämä tulojen hupeneminen juuri teki täti Angéliquen entistäkin laihemmaksi ja ärtyisämmäksi.

Lisätkäämme tähän, että hän oli niin usein kuullut kerrottavan Billotin ja Ange Pitoun vallanneen Bastiljin, nähnyt niin usein tilanhoitajan ja sisarensapojan karauttavan täyttä laukkaa pääkaupunkiin aina kun Pariisissa tapahtui jotakin merkittävää, että hän lopulta uskoi Ange Pitoun ja Billotin johtavan koko vallankumousta ja kansalaisten Dantonin, Maratin, Robespierren ja muiden olevan vain näiden pääjohtajien toisarvoisia kätyreitä.

Kuten hyvin käsittää, neiti Alexandrine tuki häntä näissä, vain osittain virheellisissä ajatuksissa, jotka Billotin äänestys sitten huipensi yltiömäiseksi vihaksi.

Ei siis voinut ajatellakaan majoittaa Catherinea täti Angéliquen luokse.

Näin jäi jäljelle vain Pitoun mökki Haramontissa.

Mutta kuinka he voisivat asua kahden, oikeastaan kolmisin, tässä vaivaisessa hökkelissä joutumatta ilkeitten juorujen uhriksi?

Se olisi vieläkin mahdottomampaa kuin asua ukko Clouisin turvemajassa.

Pitou päättikin lopulta turvautua ystävänsä Désiré Maniquetin vierasvaraisuuteen. Tuo kunnon haramontilainen suostui auliisti antamaan apuaan, jonka Pitou palkitsi monenlaisilla palveluksilla.

Multa se ei vielä turvannut poloisen Catherinen asemaa.