Pitou oli hänelle huomaavainen kuin ystävä, avulias kuin veli, mutta Catherine tunsi hyvin, ettei Pitou rakastanut häntä vain veljenä tai ystävänä.
Pikku Isidorkin tunsi sen hyvin; tuo lapsirukka, joka ei ollut milloinkaan tuntenut isäänsä, rakasti Pitouta, niinkuin olisi rakastanut isäänsä, enemmänkin ehkä, sillä täytyy sanoa, että Pitou jumaloi äitiä, mutta hän oli lapsen orja.
Olisi voinut sanoa, että taitavan sotapäällikön lailla hän — Pitou — käsitti, että Catherinen sydämen hän valloittaisi vain Isidorin avulla.
Rientäkäämme kuitenkin sanomaan heti, etteivät moiset laskelmat olleet tahraamassa rehdin Pitoun tunteitten puhtautta. Pitou oli pysynyt sellaisena, jommoiseksi olemme hänet aina nähneet, kertomuksemme alkulukujen lapsekkaana ja uhrautuvana nuorukaisena, ja mikäli jotakin muutosta oli hänessä tapahtunut, tiesi se vain sitä, että täysimieheksi vartuttuaan Pitou oli tullut entistä uhrautuvammaksi ja viattomammaksi.
Kaikki nämä ominaisuudet liikuttivat Catherinea kyyneliin saakka. Hän tunsi, että Pitou rakasti häntä palavasti, rakasti häntä jumaloiden, uskonnollisen hartaasti, ja toisinaan hän päätteli, että sellainen suuri rakkaus, sellainen täydellinen alttius oli palkittava toisenlaisella tunteella kuin ystävyydellä.
Tällaisia ajatuksia pohtien kävi vähitellen niin, että poloinen Catherine, tuntien — Pitouta lukuunottamatta — olevansa maailmassa yksin, ymmärtäen, että jos hän kuolisi, hänen lapsirukkansa — yhä Pitouta lukuunottamatta — olisi maailmassa yksin, kävi siis vähitellen niin, että Catherine päätti palkita Pitoun sillä ainoalla tavalla, joka oli hänelle mahdollinen: antamalla hänelle kaiken ystävyytensä ja koko olemuksensa.
Ah, hänen rakkautensa, tuo nuoruuden heleä tuoksukukka, hänen rakkautensa oli nyt taivaassa!
Lähes kuusi kuukautta kului näin. Catherine ei ollut vielä oikein saanut tätä ajatusta kypsäksi, vaan vaali sitä järjellään paljoa enemmän kuin sydämellään.
Tämän puolen vuoden aikana, vaikka Pitou otettiin vastaan joka päivä yhä suloisemmin hymyillen ja hyvästeltiin joka ilta yhä hellemmin kädenpuristuksin, Pitou ei voinut laisinkaan käsittää, mikä oli aiheuttanut Catherinen tunteissa tällaisen elpymisen hänen hyväkseen.
Mutta koska Pitou ei ollut uhrautuva ja rakastava palkkiota toivoen ja vaikka hän ei tiennyt, mitkä olivat Catherinen tunteet häntä kohtaan, oli hän entistäkin uhrautuvampi ja rakastuneempi.