"Sanon, ettei täti Angélique ole lähtenyt ulos. Oletteko te nähnyt häntä tänään?"
"En ja voin vakuuttaa, että hän on kotosalla, sillä jos hän olisi lähtenyt jonnekin, olisivat ikkunaluukut auki."
"Kas, se on totta", myönsi Pitou. "Voi, hyvä isä, olisiko täti-rukalle sattunut jokin onnettomuus?"
"Se on hyvinkin mahdollista", virkkoi eukko Fagot.
"Se on enemmänkin kuin mahdollista, se on todennäköistä", sanoi Farolet miettivästi.
"Ah, hän ei tosiaankaan ole ollut minua kohtaan perin ystävällinen", sanoi Pitou, "mutta välipä sillä, olen kovin levoton… Kuinka pääsemme asiasta selville?"
"Eipä se ole kovinkaan vaikeaa", vastasi kolmas naapuri. "Lähetetään hakemaan lukkoseppä Rigolotia."
"Oven avataksemme se on tarpeetonta", sanoi Pitou. "Olen tottunut avaamaan sen veitselläni."
"Hyvä on. Avaa se siis, poikaseni", kehoitti Farolet. "M olemme todistajia, ettet tee sitä pahoin aikein."
Pitou otti esille veitsensä. Paikalle oli tällä välin kerääntynyt jo toistakymmentä naapuria, ja näiden nähden Pitou lähestyi ovea ja käsitteli veistänsä taidolla, joka todisti, että hän oli useammin kuin kerran turvautunut samaan keinoon päästäksensä nuoruusvuosiensa asuntoon. Lukonkieli siirtyi sijoiltaan, ja ovi aukeni.