Huone oli pilkkosen pimeä.
Oven auetessa sisälle pääsi jonkun verran valoa — talviaamun alakuloista, himmeää valoa — ja tässä hämärässä valossa alettiin vähitellen nähdä täti Angélique, joka makasi vuoteessaan.
Pitou huusi kahdesti:
"Täti Angélique! Täti Angélique!"
Vanhus pysyi liikkumattomana eikä vastannut.
Pitou lähestyi vuodetta ja kosketti täti Angéliquea kylkeen.
"Ah, hän on kylmä ja kankea!" huudahti hän.
Avattiin ikkuna.
Täti Angélique oli kuollut!
"Mikä onnettomuus!" vaikeroi Pitou.