Nojatuolista kuului jälleen omituinen metallinen ääni.
Pitou ei siitä piitannut. Hän tarttui runneltuun nojatuolin jalkaan, kohotti huonekalun päänsä päälle ja iski sen kaikin voimin lattiaan.
Tällä kerralla itse istuin meni kahtia halki ja Pitoun suureksi hämmästykseksi ammottavasta haavasta syöksyi esille — ei verivirta — vaan kultainen vuo.
Kuten muistettaneen, täti Angéliquen tapana oli ollut vaihtaa kertyneet neljäkolmatta hopealivreä yhteen louisdoriin ja piilottaa tämä louisdori nojatuoliin.
Pitou oli tolkuton; hän horjahteli tuiki hämmentyneenä; hän oli päästänsä pyörällä.
Hänen ensimmäinen liikkeensä oli lähteä noutamaan Catherinea ja pikku
Isidoria näyttääkseen heille, minkä aarteen hän oli löytänyt.
Mutta muuan hirveä ajatus pidätti hänet.
Mitä Pitou teki kultarahoilla
Näinköhän Catherine tulisikaan hänen vaimokseen, kun saisi tietää hänen olevan rikkaan?
Hän ravisti päätänsä.