"Ei", puheli hän, "ihan varmasti hän kieltäytyisi!"
Tuokion hän seisoi näin, liikkumattomana, mietteissään, huolestuneena.
Sitten hänen kasvoilleen levisi valoisa hymy.
Hän oli varmaankin keksinyt keinon, kuinka selviäisi pulmasta, johon tämä odottamaton rikkaus oli hänet vienyt.
Hän keräsi lattialle kierähtäneet kultarahat, ratkoi veitsellään istuimen halki ja penkoi koko jouhisen tappuratäytteen.
Koko istuin oli ahdettu täyteen kultarahoja.
Niistä tulisi kukkuroilleen se savikulho, missä täti Angélique oli aikoinaan paistanut sen kuuluisan kukon, joka aiheutti tädin ja sisarenpojan välillä varemmin esittämämme hirveän sananvaihdon.
Pitou laski kultarahat.
Niitä oli tuhat viisisataa viisikymmentä!
Pitoun rikkaus oli siis tuhat viisisataa viisikymmentä louisdoria eli kolmekymmentäseitsemäntuhatta kaksisataa livreä.