Työläiskorttelien ja hallien kujilta kerätyn lauman saattamana kommuunin lähetystö saapuu sydänyön hetkellä kansalliskokoukseen.
Mitä se vaatii! Että Orleansin vangit siirrettäisiin Pariisiin kärsimään siellä rangaistuksensa.
Mutta Orléansin vankeja ei ole vielä tuomittu.
Mitä siitä, sen muodollisuuden kommuuni sivuuttaa.
Sillä on muuten elokuun 10 päivän juhla, joka tulee sen avuksi.
Sergent, kommuunin taiteilija, on sen järjestäjä. Hän on jo pannut näyttämölle isänmaan vaaran kulkueen, ja tiedämmehän jo, kuinka hän siinä onnistui.
Tällä kerralla Sergent ylittää entisen menestyksensä.
On järjestettävä surun, koston, kuolettavan tuskan juhla niiden kunniaksi, jotka elokuun 10 päivänä ovat menettäneet jonkun rakkaan omaisen.
Vastapäätä giljotiinia, joka toimii Carrousel-aukiolla, Sergent pystyttää Tuileriein suureen vesialtaaseen suunnattoman pyramiidin, joka verhotaan kauttaaltaan mustalla saralla. Sen kaikki neljä sivua kuvastavat verilöylyä, joista rojalisteja syytetään: Nancyn verilöylyä, Nimesin verilöylyä, Montaubanin verilöylyä, Mars-kentän verilöylyä.
Giljotiini sanoi: "Minä tapan!" Pyramiidi sanoi sille: "Tapa!"