Laskekaamme tunnit, sillä tästä hetkestä lähtien me kuljemme nopeasti syyskuun 2 päivän verilöylyä kohden, ja jokainen minuutti vie askelen lähemmäksi sitä veristä, käsiään vääntelevää, hajahapsista, kauhusilmäistä jumalatarta, jota sanotaan Hirmuksi!
Mutta kansalliskokous, joka yhä pelkäsi mahtavaa vihollistaan, julisti samalla kun se erotti kommuunin, että se oli tehnyt isänmaalle suuria palveluksia; julistus ei ollut oikein johdonmukainen.
Ornandum, tollendum! oli Cicero aikoinaan sanonut Oktavianuksesta.
Kommuuni menetteli kuten Oktavianus. Se antoi seppelöidä itsensä, muttei sallinut itseään karkotettavan.
Kahta tuntia myöhemmin Tallien, vähäpätöinen kirjuri, joka kovaäänisesti kerskui olevansa Dantonin miehiä, Tallien, kommuunin sihteeri, kehoitti Thermesin piiriä marssimaan Lombardsin piiriä vastaan.
Ah, nyt oli kysymyksessä kansalaissota, ei enää kansa kuningasta, porvari ylimystä, mökki linnaa, talo palatsia vastaan, vaan piiri piiriä, piikki piikkiä, kansalainen kansalaista vastaan.
Tällöin Marat ja Robespierre, jälkimäinen kommuunin jäsenenä, edellinen harrastelijana, korottivat äänensä.
Marat vaati kansalliskokouksen teurastamista. Se ei merkinnyt mitään, sillä oli jo totuttu hänen ehdotuksiinsa.
Mutta Robespierre, varovainen, ovela Robespierre, Robespierre, tuo arkaileva ja luikerteleva ilmiantaja, ehdotti, että tartuttaisiin aseihin ja ettei ainoastaan puolustauduttaisi, vaan myöskin hyökättäisiin.
Robespierre tunsi epäilemättä kommuunin hyvin voimakkaaksi, koska uskalsi lausua moiset sanat!