"Älkää unohtako, kansalaiset, ettei naisia saa surmata eikä koruihin kajota!"
Niille, joiden hän näki surmaavan miehiä ja viskaavan huonekaluja ikkunoista, miehemme ei katsonut oikeudekseen sanoa mitään.
Ensimmäisellä silmäyksellä hän oli huomannut, ettei Beausire kuulunut viimeksi mainittujen miesten luokkaan.
Niinpä, kellon lähetessä puolta kymmentä Pitou, joka, kuten tiedämme, oli saanut kunniavirakseen, Horloge-eteiseen sijoitetun vartioston päällikkyyden, Pitou näki palatsista tulevan häntä kohden jättiläiskokoisen ja synkkähahmoisen miehen, joka sanoi hänelle kohteliaasti, mutta varmasti, ikäänkuin olisi saanut tehtäväkseen luoda järjestystä epäjärjestykseen ja sijoittaa koston tilalle oikeutta:
"Kapteeni, kohta näette erään miehen, jolla on punainen myssy päässä, sapeli kädessä ja joka tekee mahtavia eleitä. Pidättäkää se mies ja antakaa miestenne penkoa hänen vaatteensa. Hän on varastanut timanttilippaan."
"Tapahtuu, herra Maillard!" vastasi Pitou ja kohotti käden lakkinsa reunalle.
"Vai niin, te tunnette minut, hyvä ystävä!" virkkoi entinen vahtimestari.
"Miksen tuntisi!" sanoi Pitou. "Ettekö muista, herra Maillard? Yhdessä me valtasimme Bastiljin!"
"Se on mahdollista", myönsi Maillard.
"Sitten lokakuun viidentenä ja kuudentena me olimme yhtaikaa
Versaillesissa."