Vietin koko kesän Desgenais'n luona. Siellä kuulin, että entinen rakastajattareni oli lähtenyt Ranskasta. Tämä sanoma herätti minussa kestävän tulisen kaipuun.
Se elämä, jota Desgenais'n luona vietettiin, oli minulle niin uutta ja tuntui minusta alussa niin surulliselta, omituiselta ja tyhjältä, että katselin sitä epäluuloisesti kuin säikkyvä hevonen. Ensimäinen kokemukseni oli seuraava.
Desgenais'lla oli niihin aikoihin hyvin kaunis rakastajatar, joka piti hänestä paljon. Eräänä iltana kävellessäni Desgenais'n kanssa sanoin tälle, että pidin hänen rakastajatartaan erinomaisen kauniina ja kiitin hänen kiintymystään ystävääni. Sanalla sanoen, aloin laulaa tuon naisen ylistystä ja annoin ystäväni tietää, että hänellä mielestäni oli täysi syy tuntea itsensä onnelliseksi.
Hän ei vastannut mitään. Se oli hänen tapaistaan. Hän oli maailman kuivin mies. Mutta yöllä maata pantuani ja oltuani ehkä neljännestunnin vuoteessa, kuulin äkkiä ovelleni koputettavan. Huusin astumaan sisään, arvellen että oven takana oli joku ystävistäni, joka ei ollut saanut unta.
Näin naisen astuvan sisään, kalpeana kuin kuolema, puoli-alastomana,
kukkavihko kädessä. Hän tuli minua kohti ja ojensi minulle kukkansa.
Niihin oli kiinnitetty paperiliuska, josta luin nämä sanat:
"Octave'lle ystävänsä Desgenais, odottaen vastapalvelusta."
Olin tuskin lukenut nuo sanat, kun mieleeni välähti, mitä Desgenais oli niillä tarkoittanut. Ymmärsin, että hän oli tahtonut lähettää rakastajattarensa minulle lahjaksi niiden sanojen johdosta, jotka olin hänelle lausunut. Tunsin hänen luonteensa ja tiesin, ettei tässä ollut kysymys mistään ylenpalttisesta jalomielisyydestä tai kerskailunhalusta. Hän oli tahtonut yksinkertaisesti läksyttää minua. Tämä nainen rakasti häntä; ja nyt tahtoi hän opettaa minua olemaan rakastamatta, otinpa hänet vastaan tai en.
Minussa heräsivät monenlaiset ajatukset. Tyttöparka itki eikä uskaltanut pyyhkiä kyyneleitään pelosta että minä ne huomaisin. En voinut ymmärtää, kuinka Desgenais oli saanut tytön tulemaan. "Neitiseni", sanoin hänelle, "älkää olko suruissanne. Menkää vuoteeseenne älkääkä peljätkö." Tyttö vastasi, että jos hän lähtisi huoneestani ennen kuin huomisaamuna, niin lähettäisi Desgenais hänet takaisin äidin luo Parisiin. Ja äiti oli hyvin köyhä eikä hän uskaltanut palata hänen luokseen. "Hyvä", sanoin, "äitinne on köyhä ja ehkä tekin ja siksi ette ole uskaltanut olla tottelematta Desgenais'n käskyä. Te olette kaunis ja viettelevä, mutta te itkette ja kun kyynelenne eivät koske minua, ei minulla ole muuta sanottavaa kuin: Menkää tiehenne! Pidän huolta siitä, ettei teitä lähetetä Parisiin."
Minulle on ominaista, että mietiskely, joka useimmille on alituinen sielunkyky, on minussa kokonaan tahdostani riippumatonta ja valtaa minut sentähden usein intohimon tulisuudella. Se ottaa aika ajoin minut valtoihinsa, tahtomattani, tietämättäni enkä mahda sille mitään, kun se tulee. Se vie minut minne mielensä tekee.
Kun nainen oli mennyt, nousin istumaan sänkyyn ja sanoin itselleni: "Ystäväni, katsos, mitä Jumala on sinulle lähettänyt. Ehkä Desgenais ei ollutkaan niin väärässä, kun hän, lähettäessään sinulle rakastajattarensa, uskoi sinun tulevan rakastumaan häneen. Näitkö häntä tarkoin? Jalonpaa ja jumalallisempaa olentoa ei nainen ole synnyttänyt. Itse luonto näyttää vaalineen häntä — ja kuitenkaan ei ystävälläsi, joka ajattelee parastasi, ole muuta keinoa kuin työntää sinut noita huulia vasten parantaakseen sinut rakkaudesta.
"Kuinka on tämä mahdollista? Muut kuin sinä olisivat varmaan myöskin ihailleet tuota naista, mutta heillä ei olisi ollut siitä mitään vaaraa. Hän olisi saanut esiintyä heitä kohtaan kuinka viettelevänä tahansa; ainoastaan sinulle olisi siinä piillyt vaara.