"Minkälainen mahtaakaan Desgenais olla — hänelläkin täytyy olla sydän, olkoonpa minkälainen hyvänsä, koska hän elää. Kuinka eroaa se sinun sydämestäsi? Hän on mies, joka ei usko mihinkään, ei pelkää mitään, hänellä ei ole mitään suruja, ehk'ei mitään huoliakaan. Mutta pienikin haava kantapäässä herättäisi varmaan hänessä kauhua, sillä jos hänen ruumiinsa pettäisi, mitä olisi hänellä jälellä. Mutta minkälainen onkaan olento, joka rääkkää sieluaan niinkuin lihankiduttaja ruumistaan? Voiko elää ilman ajatuksia?
"Ajatelkaamme. Mies sulkee käsivarsiinsa maailman kauneimman naisen. Hän on itse nuori ja tulinen ja hän ylistää naisen kauneutta ja tämä vastaa vakuuttamalla rakkauttaan. Samassa joku lyö miestä olalle ja sanoo: 'Naisesi on katunainen.' Hän ei sano muuta — mutta kaikki on lopussa. Jos toinen olisi sanonut: 'Hän on myrkyttäjä', ei mies varmaankaan olisi silti rakastanut naista vähemmän tai suudellut häntä vähemmän tulisesti. Mutta: 'Hän on katunainen' — eikä sen koommin ole enemmän puhetta rakkaudesta kuin Saturnus-tähdestä.
"Mitä on sitten tuossa sanassa? Sillä on tosin määrätty häpeällinen merkityksensä — mutta se on joka tapauksessa vain sana. Voiko tappaa ruumiin pelkällä sanalla?
"Ja jos sinä rakastat juuri tuota ruumista? Joku ojentaa sinulle lasin viiniä ja toinen huudahtaa samassa: 'Älä kajoa siihen, se on ylen halpaa.' Entä jos kuitenkin päihdytät sillä itsesi?
"Mutta Desgenais — hän rakastaa varmaan tuota naista, koska hän ylläpitää häntä. Onko hänellä siis joku erikoinen tapa rakastaa? Varmaankaan ei. Hänen tunteellaan ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa eikä hän tee eroa naisen välillä, joka ansaitsee rakkautta, ja naisen joka ei ansaitse. Hän ei, yksinkertaisesti, rakasta ketään.
"Mutta mistä se johtuu? Onko hän syntynyt sellaisena vai onko hän tullut sellaiseksi? Rakastaminen on yhtä luonnollista kuin juominen ja syöminen. Hän ei ole ihminen — hän on epämuodostuma. Hän panee koko uskonsa tunteettomaan ruumiiseensa. Hän ei tunne muuta kuin rahan ja ruumiin nautinnon vaihtoa. Mikä juhla onkaan hänen elämänsä ja mitä juomia kuohuukaan hänen maljoissaan. Kolmenkymmenen vanhana tuntee hän kuin Mitridates kaikkien käärmeiden myrkyt.
"Sen takana on suuri arvoitus ja sinun täytyy, ystäväni, löytää sen avain. Hekkumasta voi sanoa, että se täyttää meidän elämämme hetkeksi, päiväksi, illaksi, mutta ei enää huomenna, ei iäksi. Ei ole olemassa yhtään kansaa maan pinnalla, joka ei kunnioittaisi naista miehen lohduttajana ja seuralaisena, pyhänä aseena miehen kädessä. Mutta tässä on uskalikko hypännyt sen kuilun yli, jonka Jumala on asettanut ihmisen ja eläimen välille. Uskaltaako tämä mykkä titaani tukahduttaa sielun rakkauden ruumiin suudelmiin ja painaa huulilleen eläimen tunnuksen, ikuisen hiljaisuuden sinetin?
"Yksi on varmaa. Tässä on jotain salaperäistä, jotain niistä hämäristä aarnioista, joissa hävityksen henget kuiskuttavat toisilleen, kun yö laskeutuu yli maan. Tämä mies ei ole sellainen, joksi Jumala on hänet luonut — sanottakoon häntä huonommaksi tai paremmaksi. Hänen sisälmyksensä ovat kuin hedelmättömän naisen tai on luonto jättänyt ne vaillinaisiksi tai kasvaa niissä myrkyllisiä yrttejä.
"Ystäväni, työ ja ponnistukset eivät ole voineet parantaa sinua. Sinun tunnussanasi on ollut: unohtaa ja oppia. Olet lukenut kuolleita kirjoja, mutta olet liian nuori elämään raunioilla. Katso ympärillesi kalpeaan ihmisparveen, missä sfinksin silmät loistavat taivaallisten hieroglyyfien keskellä. Opi ymmärtämään elämän kirjaa! Rohkeutta, koulupoika, heittäydy Styksin virtaan, se tekee sinut haavoittumattomaksi — kantakoon tummat aallot sinut sitten kuolemaan tai Jumalan luo."