"Ainoa hyvä mikä elämässäni on ollut, jos siinä voi sanoa olleen jotain hyvää, on se, että kaikki valheelliset ilot kylvivät niin paljon tuskaa ja katkeruutta mieleeni, etten voinut enempää kestää." Nämä yksinkertaiset sanat lausui nuoruudestaan pyhä Augustinus, miehekkäin mies, joka on elänyt maan päällä. Harvat olisivat voineet lausua näitä sanoja niin suoraan kuin hän, vaikka ne ovat kaikkien sydämissä; ainakin soivat ne ylinnä minunkin mielessäni.
Joulukuussa palasin Parisiin ja otin siellä osaa kaikkinaisiin huveihin yhdessä Desgenais'n kanssa, joka oli minuun hyvin tyytyväinen. Itse en sitä ollut. Kuta enemmän juoksin huveissa, sitä raskaammaksi tuli mieleni. Pian alkoi minusta tuntua siltä kuin kaikki ne kuilut, joita ennen olin nähnyt edessäni, olisivat ikäänkuin kasvaneet umpeen, ja kaikki hirviöt, joita olin ennen kauhistunut, osottautuivat varjoiksi.
Desgenais kysyi minulta, kuinka voin. "Kuinka itse voit?" vastasin. "Suretko jotain kuollutta sukulaista? Saako kosteus jonkun vanhan kipusi särkemään?"
Desgenais ei vastannut, vaikka hän kyllä kuuli, mitä kysyin häneltä. Istuimme pöytään ja joimme, kunnes päämme meni sekaisin. Keskiyön aikaan vuokrasimme postihevoset ja ajoimme kymmenen kahdentoista virstan päähän maaseudulle syömään aamiaista. Palattuamme menimme kylpyyn, sieltä pöytään, sieltä pelisaliin, sieltä vuoteeseen. Kun vihdoin olin kotonani, lankesin polvilleni vuoteeni viereen ja itkin. Se oli iltarukoukseni.
Omituista kyllä, olin ylpeä siitä, että minua pidettiin toisena kuin mitä pohjaltani olin. Kerskailin eläväni paljon huonommin kuin itse asiassa elin; tällainen teeskentely antoi minulle eräänlaisen oudon surumielisen tyydytyksen. Kun todellisuudessa olin tehnyt mitä kerroin tehneeni, en ollut tuntenut muuta kuin ikävää; mutta kun keksin tarinan jostakin hurjistelusta, jossa en ollut itse ollut läsnä, tunsin, en tiedä miksi, outoa tyydytystä.
Pahimmin koski minuun, kun huvitteluretkillämme Parisin ympäristössä tulimme johonkin seutuun, missä olin ennen ollut yhdessä rakastajattareni kanssa. Silloin erkanin seurasta ja kuljin allapäin, tarkastaen katkeralla mielellä jokaista puuta ja pensasta; meninpä niin pitkälle, että potkaisin niitä, ikäänkuin olisin tahtonut särkeä ne kappaleiksi. Sen jälkeen palasin muiden luo, mutisten hampaideni välitse: "Jumala ei rakasta minua!" Sellaisessa mielentilassa olin tuntikausia sanaakaan sanomatta.
Äkkiä iski mieleeni surullinen ajatus, että totuus on alastomuus. "Maailma nimittää ihomaaliaan hyveeksi, rukousnauhaansa uskonnoksi ja viittansa laahustinta säädyllisyydeksi. Kunnia ja siveys ovat sen kamarineitsyitä. Se sekoittaa viiniinsä kaikkien niiden poloisten kyynelet, jotka uskovat siihen. Se käy alasluoduin silmin niin kauan kuin aurinko on taivaalla. Se kulkee kirkoissa, tanssiaisissa ja kokouksissa ja kun ilta on tullut, riisuu se pukunsa ja sen alta tulee esiin alaston bakkantti pukinjalkoineen."
Mutta näin ajatellessani kauhistuin itseäni, sillä yhtä selvästi kuin näin ruumiin puvun alla näin luurangon ruumiissa. "Onko mahdollista, että kaikki on siinä?" kysyin tahtomattani itseltäni. Mutta tultuani kaupunkiin tapasin kadulla kauniin tyttösen, joka kulki äitinsä käsipuolessa — seurasin häntä ihailevin silmin ja tunsin itseni jälleen lapseksi.
Vaikka vietin ystävieni kanssa suurimman osan päivästä ja vaikka olimme niin sanoakseni tehneet järjestelmän huonosta elämästämme, en kuitenkaan kokonaan ollut luopunut seuramaailmasta. Maailmannaisen näkeminen sai minut aivan tasapainostani, en voinut tarttua häntä käteen vapisematta. Mutta olin päättänyt, etten enää rakastaisi.
Eräänä iltana tulin kuitenkin kotiini tanssiaisista, sydän niin sairaana, että tunsin sen johtuvan rakkaudesta. Olin istunut illallispöydässä kauneimman ja hienoimman naisen vieressä, jonka muistan nähneeni. Kun suljin silmäni nukkuakseni, näin naisen edessäni. Luulin olevani hukassa ja päätin välttää kaikkia paikkoja, missä voisin hänet tavata. Tällaista kuume-tilaa kesti pari viikkoa, jonka ajan vietin suurimmaksi osaksi pitkälläni sohvalla, kertoen tahtomattani mielessäni jokaisen sanan, jonka olin vaihtanut hänen kanssaan.