"Oletteko väsynyt?"
"En."
"Ah, teillä on varmaan sydänsuruja?"
Hän puhui leikilliseen tapaan, mutta hänen silmiensä ilme oli vakava. Tiesin hänen olevan Napolista ja huomasin, että hänen italialaisverensä alkoi vaistomaisesti lyödä kiivaammin, kun tuli puhe rakkaudesta.
Ympärillämme alkoi melu kasvaa. Veri nousi päähän ja lasit kilisivät. Viini loi hehkuaan kalpeimmillekin poskille, ikäänkuin tahtoen estää häpeän punaa niille nousemasta. Syntyi kumea sorina, joka muistutti meren loiskinaa. Humalan myrsky alkoi heitellä aaltoja toisiaan vasten. Katseet syttyivät kohdatessaan toisensa, kohta taasen sammuakseen. — Eräs naisista nousee kuin yksinäinen aalto ennustaen puhkeavaa myrskyä. Hän viittaa kädellään pyytäen hiljaisuutta, tyhjentää lasinsa yhdessä siemauksessa, ja irroittaa samalla hiuksensa. Kultainen aalto virtaa hänen olkapäilleen. Hän avaa huulensa ja aikoo ruveta laulamaan; hänen silmänsä ovat puoleksi suljetut, hänen hengityksensä on raskas, kaksi käheää ääntä saa hän rinnastaan — mutta käy samalla kuoleman kalpeaksi ja putoaa takaisin tuolilleen.
Nyt alkoi yleinen meteli, joka ei lakannut ennenkuin illallinen oli lopussa. Oli mahdotonta erottaa toisistaan kaikkia niitä huutoja, laulupätkiä, naurunpurkauksia, jotka kimposivat ilmaan.
"Mitä sinä ajattelet?" kysyi Desgenais minulta.
"En mitään", vastasin. "Suljen korvani ja katselen."
Juopuneen melun keskellä pysyi kaunis Marco mykkänä, koskematta lasiinsa. Hän nojasi päänsä paljaihin käsivarsiinsa ja tuntui uneksivan. Mikään ei näyttänyt häntä liikuttavan. "Miksi ette tee kuin muutkin?" kysyin häneltä. "Äsken tarjositte minulle Cypron viiniä, nyt tahdon tehdä teille saman palveluksen." Täytin suuren maljan laitoja myöten ja ojensin sen hänelle. Hän vei sen huulilleen ja tyhjensi sen yhdessä hengenvedossa sekä otti sen jälkeen saman välinpitämättömän, uneksivan asennon kuin ennenkin.
Kuta enemmän tarkastin Marcoa, sitä omituisemmalta tuntui hän minusta. Mikään ei näyttänyt häntä huvittavan, mutta ei myöskään ikävystyttävän. Oli nähtävästi yhtä vaikeata ilahduttaa kuin suututtaa häntä. Hän teki kaikki mitä häneltä pyysi, mutta ei mitään omasta alotteestaan. Hän muistutti minusta kuvapatsasta, joka esittää "ikuista unta". Jos kylmä marmoripatsas olisi voinut kulkea unissaan olisi se ollut Marcon kaltainen.