"Ihmisen tehtävä maan päällä on käyttää aistimiaan. Hänellä on hallussaan enemmän tai vähemmän keltaisia ja valkeita kolikoita ja niiden mukaan lasketaan hänen arvonsa. Syödä, juoda, nukkua — se on elää. Ihmisten välinen ystävyys on siinä, että toinen lainaa toiselle rahaa, mutta harvinaista on että toinen suuresti toistansa rakastaisi. Sukulaiset ovat olemassa sitä varten, että heidät saa kerran periä. Rakkaus on ruumiinharjoitusta. Ainoa henkinen nautinto on tyydytetty turhamaisuus."
Kuin aasialainen rutto, joka nousee Ganges-virran höyryistä, levisi tämä hirvittävä toivottomuus nopeasti yli maan. Jo oli Chateaubriand, runouden ruhtinas, pukenut pelottavan epäjumalansa pyhiinvaeltajan kaapuun ja asettanut hänet marmorialttarille, tuoksuvien suitsutusten keskelle. Jo veivät vuosisadan lapset kangistunein käsin huulilleen maljakon myrkyllisen juoman. Kaikki oli lopussa ja shakaalit astuivat esiin luolistaan. Sairas mädännyt kirjallisuus, joka oli vain muoto, kauhistuttava muoto, alkoi höystää näitä luonnon kitukasveja löyhkäävällä verellään.
Kuka uskaltaa edes kertoa kaikkea mitä tapahtui koulun seinien sisäpuolella? Opettajat epäilivät kaikkea, oppilaat kielsivät kaiken. Runoilijat lauloivat epätoivoa. Nuorukaiset lähtivät kouluista kukoistavin poskin ja puhtain otsin, mutta kirous huulilla. Ranskalainen henki, joka luonnosta on iloinen ja avomielinen, koetti vielä pitää puoliaan. Aivot omistivat helppoudella englantilaisia ja saksalaisia aatteita, mutta sydämet olivat liian hentoja taistelemaan ja kärsimään — ja ne riutuivat kuin taitetut kukat. Kuolemanajatus tunkeutui niiden olemuksen sisimpään sopukkaan. Synnin iloa ei tunnettu, ainoastaan hyveen kieltämistä. Tuskan sijaan tuli tunteettomuus. Viisitoistavuotiaat, jotka olivat sijoittautuneet kukkivan pensaan alle, puhuivat tavalla, joka olisi pannut Versaillesin kankeat pensastot kauhusta vapisemaan. Pyhää ehtoollisleipää, joka on taivaallisen rakkauden ikuinen vertauskuva, käytettiin kirjeiden sulkemiseen. Lapset sylkivät pyhää sakramenttia.
Onnellisia ne, joiden ei tarvinnut kokea noita aikoja! Onnellisia ne, jotka kuilun partaalla käänsivät katseensa taivasta kohti. Heitä oli olemassa ja he säälivät meitä.
On valitettavasti totta, että voimainkulutus, joka sisältyy kiroukseen, helpottaa liian täyttä sydäntä. Kun jumalankieltäjä ottaa kellon taskustaan ja pyytää Jumalaa tekemään neljännestunnin kuluessa lopun hänen elämästään, on varmaa että hän hankkii itselleen neljännestunniksi julman nautinnon. Se on epätoivon huippu, kaikkien taivaallisten valtojen manaamista. Onneton kiemurtelee sen jalan alla, joka hänet murskaa. Hän päästää tuskan huudon — mutta kuka tietää eikö se Kaikkivaltiaan edessä muutu rukoukseksi.
Siten käyttivät nuoret ihmiset toimettomat voimansa ylenmääräiseen epätoivoon. Ihmisille, joilla ei ole mitään elämäntehtävää, on helpottavaa saada pilkata kunniallisuutta, uskontoa, rakkautta ja kaikkea mitä heidän eteensä tulee. Heihin itseensä sattui heidän ivansa pahimmin. On mieluista kuvitella olevansa onneton, vaikka on itse asiassa vain tyhjä ja ikävystynyt. Kuolemanajatuksen ensimäinen käytännöllinen seuraus oli elostelu, joka puristaa verestä kaiken voiman.
Rikkaat ajattelivat: "Ei ole mitään muuta todellista kuin kulta, kaikki muu on unta. Nauttikaamme ja kuolkaamme." Ne, jotka omistivat vähemmän, sanoivat: "Ei ole mitään muuta todellista kuin unohdus, kaikki muu on unta. Unohtakaamme ja kuolkaamme." Ja köyhät sanoivat: "Ei ole muuta todellisuutta kuin onnettomuus, kaikki muu on haavetta. Kirotkaamme ja kuolkaamme."
Onko kuvaukseni liioiteltu, liian synkkä? Olenko ihmisvihaaja?
Suotakoon minun tehdä muutamia huomautuksia.
Kun lukee kertomusta Rooman keisarikunnan häviöstä, ei voi olla panematta merkille, kuinka paljon pahaa saivat valtaan päästyään aikaan kristityt, jotka olivat olleet niin ihailtavia korvessa.
"Kun ajattelen", sanoo Montesquieu, "sitä syvää tietämättömyyttä, jossa kreikkalaiset papit pitivät kansaa, en voi olla vertaamatta heitä Herodotoksen mainitsemiin skyyttalaisiin, jotka kaivoivat silmät orjiensa päästä estääkseen näitä ajattelemasta tai tekemästä muuta kuin heille määrättyä maidon vispilöimistä. Kaikkiin valtion asioihin, päättämään rauhasta, sodasta, aselevosta, kaupasta, avioliitosta tarvittiin pappeja. On mahdotonta kuvitella kaikkea sitä pahaa, mikä tästä johtui."