Papin ensi vastauksista huomasin, että hän hyvin ymmärsi, mitä tahdoin tietää ja oli päättänyt olla antamatta minulle toivomiani tietoja.
"Mistä johtuu, että te, joka tunnette rouva Piersonin jo pitemmän aikaa ja joka, ainakin mikäli uskon, olette hyvin läheisessä suhteessa häneen, ette ole tavannut herra de Dalens'ia hänen luonaan? Mutta teillä on varmaankin syynne, joita en tahdo udella, juuri tänään hänestä saada tietoja. Omasta puolestani voin vain sanoa, että hän on erinomainen mies, jalomielinen ja hyväätekeväinen, rouva Piersonin läheinen ystävä, kuten tekin, innokas metsästäjä ja rakastettava, vieraanvarainen isäntä. Hänen oli tapana, kuten teidänkin, soittaa rouva Piersonin luona. Hyväntekeväiset harrastuksensa suoritti hän täsmällisesti; ja ollessaan täällä, oli hänen tapana, samoinkuin teidänkin, saattaa rouva Piersonia hänen retkillään. Hänen sukunsa on Parisissa yleisesti arvossa pidetty. Tapasin hänet melkein aina rouva Piersonin luona. Hänen moraaliaan pidetään mallikelpoisena. Luonnollisesti tarkoitan, että heidän välinsä ovat olleet kunnialliset ja arvokkaat, kuten sopii heidän asemassaan oleville henkilöille. Luulen, että hän tuli tänne vain metsästämään. Hän oli rouva Piersonin miehen ystävä ja, mikäli tiedetään, hyvin rikas ja antelias; mutta muuten en hänestä tiedä muuta paitsi kulkupuheen kautta…"
Tällaisilla välttelevillä lauseilla iski pyövelini minua kerran toisensa jälkeen. Katsoin häneen, häpeissäni siitä, että kuuntelin hänen sanojaan, uskaltamatta kysyä enempää tai keskeyttää hänen sanatulvaansa. Hän jatkoi yhä puhettaan, työntäen käyrän tikarinsa suoraan sydämeeni; kun hän oli sen tehnyt, lähti hän tiehensä, ilman että saatoin häntä pidättää. Ja kuitenkaan ei hän oikeastaan ollut sanonut mitään.
Jatkoin yksin kävelyäni, yö läheni. En tiedä, tunsinko enemmän raivoa vai surua. Se sokea luottamus, jolla olin antautunut rakkaudelleni Brigitteen, oli ollut minusta niin suloinen ja niin luonnollinen, etten voinut uskoa, että sellainen onni voisi pettää. Se välitön ja vastustamaton tunne, joka oli johtanut minut hänen luokseen, tuntui minusta olevan todistus siitä, että hän oli rakkauteni arvoinen. Olisiko ollut mahdollista, että kuluneet neljä onnellista kuukautta olisivat olleet vain unta?
"Mutta kaiken kaikkiaan", sanoin äkkiä itselleni, "hän antautui jotenkin nopeasti. Eikö hän ollutkin teeskennellyt pakoaikeissaan, jotka yhdestä sanasta raukesivat mitättömiin? Olenkohan todella joutunut suhteisiin naisen kanssa, jonkalaisia tapaa joka suunnalla? He menettelevät kaikki samalla tavalla: he pakenevat, jotta heitä ajettaisiin takaa. Naarashirvetkin tekevät siten, se on yleinen luonnon vaisto. Eikö hän omasta tahdostaan tunnustanut minulle rakkauttaan samalla hetkellä kun jo luulin, ettei hän koskaan olisi omani? Eikö hän ensi päivästä, jolloin tapasimme, nojautunut käsivarteeni sellaisella huolettomuudella, jonka olisi pitänyt herättää minussa epäluuloja hänen suhteensa? Jos tuo Dalens on ollut hänen rakastajansa, on hän luultavasti sitä vieläkin; on olemassa tuollaisia suhteita, joilla ei ole alkua eikä loppua; kun jälleen tavataan, uudistuu suhde, kun erotaan, unohdetaan molemmin puolin. Jos tuo mies tulee tänne ennen kesän loppua, ottaa hän hänet arvatenkin vastaan rikkomatta suhdettaan minuun. Mitähän mahtaa sitten hänen tätinsä olla, joka elää hyväntekeväisyyden varjon alla välittämättä mitään juoruista? Kunhan eivät nuo molemmat naiset olisi seikkailijattaria, jotka hetkeksi häikäisevät kunnollisuudellaan ja hyväntekeväisyydellään, mutta pian paljastuvat oikeassa karvassaan? Oli kuinka hyvänsä, nähtävästi olen sokeasti joutunut keveään lemmenseikkailuun, jota pidin romaanina. Mutta mitä tehdä? En näe ketään muuta kuin papin, joka ei tahdo puhua selvästi, ja hänen enonsa, joka varmaan sanoisi vielä vähemmän. Jumalani, kuka pelastaa minut! Kuinka saan tietää totuuden?"
Niin puhui mustasukkaisuus; niin aloin, unohtaen kaikki kyyneleeni ja kärsimykseni, jo kahden päivän perästä kiusata itseäni sillä, että Brigitte oli antautunut minulle. Kuten kaikki, jotka elävät epätietoisuudessa, otin tunteet ja mielialat täysistä tosiasioista, alkaen perinjuurin eritellä sitä, jota rakastin.
Syventyneenä ajatuksiini lähenin hitain askelin Brigitten asuntoa.
Veräjä oli avoinna ja kun kuljin pihan halki, näin valoa keittiössä.
Mieleeni juolahti kysyä palvelijattarelta. Käännyin sentähden sille
suunnalle, sormeillen muutamia hopeakolikoita taskussani.
Inhon tunne sai minut pysähtymään puolitiehen. Palvelijatar oli vanha ryppyinen nainen, joka kulki aina kumarassa, kuten niiden on tapana, jotka ovat paljon työskennelleet pelloilla. Tapasin hänet helistelemässä astioita epäsiistissä kaukalossa. Toisessa kädessään piti hän pahaista vahakynttilää; hänen ympärillään oli kattiloita ja lautasia ruuanjätteineen, joita kulkurikoira tarkasteli häpeissään kuten minäkin. Kuuma ja epämiellyttävä haju lähti kosteista seinistä. Kun eukko näki minut, hymyili hän tuttavallisesti: hän oli nähnyt minun aamusella hiipivän hänen emäntänsä huoneesta. Värisin inhosta itseäni kohtaan ja sitä epäjaloa aikomusta kohtaan, joka oli vienyt minut tälle epäsiistille paikalle. Pakenin eukkoa ikäänkuin hän olisi ollut ruumiillistunut mustasukkaisuuteni ja ikäänkuin olisin tuntenut pesuastioiden hajun nousevan omasta sydämestäni.
Brigitte oli ikkunassa ja kasteli rakkaita kukkasiaan. Hänen vieressään sohvalla, kokonaan tyynyihin hautautuneena, istui naapurin pieni poika, pitäen häntä käsivarresta kiinni ja jokeltaen hänelle pitkiä tarinoita käsittämättömällä lapsenkielellään. Istuuduin hänen viereensä ja suutelin lapsen pyöreitä poskia, ikäänkuin hankkiakseni sydämelleni hiukkasen viattomuutta. Brigitte loi minuun pelokkaan katseen; hän huomasi silmistäni, että hänen kuvansa oli niissä jo hämärtynyt. Minä puolestani vältin katsomasta häntä silmiin. Kuta enemmän ihailin hänen kauneuttaan ja hänen viatonta ulkomuotoaan, sitä varmemmaksi tuli vakaumukseni, että jollei tuo nainen ollut enkeli, oli hän uskottomuudessaan hirviö. Koetin muistella kaikkea, mitä Mercanson oli puhunut, ja minä vertailin niin sanoakseni tuon miehen salaviittauksia rakastajattareni käytökseen ja hänen suloisiin kasvonpiirteihinsä. "Hän on hyvin kaunis", sanoin itselleni, "ja hyvin vaarallinen, jos hän osaa pettää. Mutta minä otan hänestä selvän ja hän saa oppia tuntemaan, kuka minä olen."
"Rakkaani", sanoin pitkän vaitiolon jälkeen, "olen juuri antanut eräälle ystävälleni hänen pyynnöstään neuvon. Hän on jotenkin yksinkertainen nuori mies; hän kirjoittaa minulle huomanneensa, että nainen, joka on antautunut hänelle, pitää yht'aikaa toista rakastajaa. Hän kysyi minulta neuvoa, mitä tehdä."