Istuin sohvassa ja katselin Smithiä, joka seisoi edessäni. Hän ei ollut vaihtanut ilmettä eikä osottanut hämmästystä enempää kuin suruakaan. Mutta kaksi hikipisaraa kihosi hänen otsalleen ja minä kuulin pelimarkan ratisevan hänen käsissään ja putoavan lattiaan. Hän ojensi meille yht'aikaa molemmat kätensä. "Hauskaa matkaa, ystäväni", sanoi hän.
Uusi hiljaisuus. Tarkastelin häntä yhä edelleen ja odotin, että hän lisäisi jotain. "Jos tässä on jotain salaista, niin milloin olen sen keksivä, jollen juuri tällä hetkellä?" ajattelin. "Heillä täytyy kummallakin olla se huulillaan. Kun se astuu esiin hämärästä, tartun siihen kiinni."
"Rakas Octave", sanoi Brigitte, "missä ajattelet, että pysähdymme? Aiottehan kirjoittaa meille, Henri? Ettehän unohda sukulaisiani ja teettehän mitä voitte hyväkseni?"
Smith vastasi liikutetulla äänellä, mutta näköjään tyynenä, että hän tekisi kaikkensa palvellakseen häntä. "En voi vastata mistään", lisäsi hän. "Ja päättäen niistä kirjeistä, joita olette saanut, ei ole paljon toiveita. Mutta ei ole minun syyni, jollen, kaikesta huolimatta voi pian lähettää teille joitakin hyviä uutisia. Luottakaa minuun."
Lausuttuaan meille vielä joitakin ystävällisiä sanoja, valmistautui hän menemään. Nousin ja lähdin ennen häntä; tahdoin viimeistä kertaa jättää heidät vielä hetkeksi kahden: ja kohta kun olin sulkenut oven takanani, sovitin mustasukkaisuuden koko raivolla silmäni avaimenreikään.
"Milloin saan taas nähdä teidät?" kysyi Smith.
"Ette koskaan", vastasi Brigitte. "Hyvästi Henri." Hän ojensi toiselle kätensä. Smith kumarsi ja vei käden huulilleen ja minä ehdin töin tuskin kadota pimeyteen. Smith meni ohi näkemättä minua.
Kun olin jäänyt kahden Brigitten kanssa, tunsin surun kouristavan sydäntäni. Hän odotti minua, viitta käsivarrella, ja hänen mielenliikutuksensa oli liian ilmeinen, jotta sitä olisi voinut ymmärtää väärin. Hän oli löytänyt avaimen, jota hän äsken oli etsinyt, ja hänen kirjelaatikkonsa oli avoinna. Menin istumaan paikalleni kamiinin ääreen.
"Kuule minua", sanoin uskaltamatta häntä katsoa, "olen ollut sinua kohtaan niin rikollinen, että minun täytyy odottaa ja kärsiä välittämättä kaikesta. Muutos, joka sinussa on tapahtunut, on tehnyt minut niin epätoivoiseksi, etten ole voinut kieltää itseäni kysymästä syytä siihen. Tänään en enää kysy. Jos sinun on vaikea lähteä, niin sano minulle. Olen alistuva."
"Lähtekäämme, lähtekäämme!" vastasi hän.