— Kuitenkaan, lisäsi hän, en ota vastaan tarjoustanne, koska en osaa ratsastaa, ja koska se ei kuulu minun tehtäviini.
— Mutta, päällikkö, ylempien upseerienhan — kuten teidän, täytyy osata.
— Niin kerran vuodessa tarkastuksessa ja vuokrahevosella. Minä olen ollut merimies ja sitten jalkamies, minä en osaa ratsastaa.
Hän kulki parikymmentä askelta heittäen minuun silloin tällöin syrjäsilmäyksen kuin kysymystä odottaen, mutta kun ei sitä kuulunut, jatkoi hän:
— Kautta kunniani — te ette ole utelias; tuon, minkä sanoin, pitäisi kummastuttaa teitä.
— Kummastelen yleensä sangen vähän, vastasin.
— Oi, mutta jos kertoisin teille, minkävuoksi olen jättänyt meren, niin saisimme nähdä.
— No, vastasin, miksi ette ryhdy asiaan. Se lämmittäisi teitä ja saisi minun unohtamaan olevani läpimärkä sateesta.
Kunnon vanhus valmistautui juhlallisesti puhumaan, huvitettuna kuin lapsi. Hän pani vahakankaalla päällystetyn sotilaslakin päähänsä ja kohautti olkapäitään tavalla, jota ei omaa kuin jalkaväessä palvellut henkilö; tuollaisella liikkeellä kohottaa jalkamies reppuaan ylemmäksi ikäänkuin keventääkseen sen painoa ja se jää perinnäiseksi tavaksi upseerille. Tämän suonenvedontapaisen liikkeen jälkeen hän vielä joi kulauksen viiniä kokospähkinästään, potkaisi muuliaan rohkaisevasti vatsaan ja alotti: