Pohjoisnavalta päiväntasaajalle: Helppotajuisia esitelmiä

by Alfred Edmund Brehm

Emilin laaksosta nousimme Tarabagatain ylitse eräästä vuorenharjanteen matalimmasta paikasta ja laskeuduimme sen sekä Saurin, Manrakin, Terserikin, Mustaun ja Urkasharin piirittämälle, noin kuusitoista sataa metriä korkealla meren pinnasta olevalle, melkein tasaiselle Tshiliktin ylängölle, kuljimme sen poikki, tavaten monta tavattoman suurta kurgaania eli seudun asujanten hautakumpua, sekä edelleen äärettömän notkoisen ja rotkoisen Manrak-vuoriston monimutkaisesti kiemurtelevia laaksoja myöten Saisanin tasangolle ja saman nimiseen, vasta neljä vuotta sitte rakennettuun, ystävälliseen, pieneen rajakaupunkiin. Siellä, lähellä Kiinan ja Venäjän rajaa, tapasimme, ensi kerran Lepsasta lähdettyämme, taas europpalaista, viehättävää mukavuutta. Seuroissa, joissa olimme läsnä, oleskeltiin kuin Pietarissa tai Berlinissä, puheltiin vapaasti, soitettiin, laulettiin ja tanssittiin sekä pienemmissä perhepiireissä että yleisissä puistoissa. Verrattomasti livertelevät satakielet säestivät tanssia ja laulua; tuskinpa muistui mieleenkään, missä oltiin.

Minä käytin täällä olomme aikaa ullarien pyyntiin, jotka turkinpyyn muotoiset, korkeilla vuorilla eleksivät kanalinnut ovat metson kokoiset, ja opin samalla tuntemaan sekä Manrak-vuoriston viileyttä että myöskin köyhempäin kirgiisien paimentolaiselämää toiselta, minulle vielä ihan oudolta puolelta, ja sen tähden palasin hyvin tyytyväisenä siltä tulosrikkaalta retkeltäni.

Iltapäivällä 31 päivänä toukokuuta nousimme taas matkavaunuihimme ja vierimme mustaa Irtishiä kohti, tavataksemme kenraali Poltoratskia Altain vuoristossa, jossa olimme sopineet yhtyä. Pitkin rikasta aromaata, sysimustia seutuja ja sitte kuivempia yläaroja kävi kulku hyvää vauhtia joelle, jonka tulvavedet veivät meidät muutamassa päivässä Saisan-järvelle. Ikäviltä olivat meistä tähän asti kaikki Siperian joet näyttäneet, vaan musta Irtish ei suinkaan ollut ikävä; sillä ihanat näköalat kahteen mahtavaan korkeaan vuoristoon, Saurille ja Altaille, sekä niihin liittyville harjanteille päin ihastuttivat silmää ja vihreät rannat livertelevine ja iloisesti eleskelevine lintuineen virkistivät mieltä. Tuota pikaa laskettu ja nostettu verkko toi käsiimme suuren joukon maukkaita kaloja, todistaen siten meille, että joki on yhtä rikas kuin kauniskin. Purjehdittuamme 2 päivänä kesäkuuta matalan ja yksitoikkoisen, erittäin kalarikkaan järven poikki, joka sentään on jonkin verran viehättäväkin kaunisten ja avarain näköalojen kautta, joita ainoastaan tämän järven seljältä voidaan katsella, kuljimme seuraavana päivänä aron autiointa seutua, kuin tähän asti olimme nähneet, mutta tapasimme juuri täällä kolme huomattavinta aroeläintä; villihevon eli kulaanin, aroanttiloopin ja nyrkkikanan. Kulaaneista kirgiisimme saivat kiinni varsan ja kanoista ammuttiin yksi. Illalla levähdimme Altain vuoriston laidassa. Seuraavana päivänä tapasimme sovitussa paikassa ennestään tutun ystävällisen kenraalimme ja ratsastimme hänen suojeluksessaan edelleen.

Se oli verraton matka, vaikka myrskyt, lumi ja sade varsin usein pauhasivatkin ympärillämme ja ystävällinen, täällä muassa kuljetettu jurtta silloin kadotti suuren osan viehätyksestään, vaikka tulvavedet usein sulkivatkin tietämme ja äkkijyrkät kallioseinät kohisevain syvyyksien vierillä olivat kuljettavina, teinä sellaisina, joita meillä vain vuorivuohen pyytäjät kiipeilevät, mutta ei mitkään ratsumiehet. Venäläinen kuvernööri ei matkusta kuten muut kuolevaiset, varsinkaan oudoissa seuduissa. Hänen seurassaan ovat piirien päämiehet ja niiden alaiset pienempien piirien johtajat, kuntain vanhimmat ja kirjurit, koko kuljettavan seudun ylhäiset ja arvokkaat miehet, joukko kasakkeja upseereineen överstiin saakka, omat ja saattojoukon palvelijat ja paljo muita. Ja jos sitte vielä, kuten nyt oli, on kuljettava puolittain vierasta seutua ja pidettävä neuvotteluja kirgiisiläiskuntien kanssa, silloin matkue ja kuormasto kasvavat äärettömäksi. Silloin täytyy jurttia ja telttoja kuljettaa muassa kuten muutenkin aromatkoilla ja lisäksi vielä ajaa edeltä kokonaisia lammaskatraita, että sadat matkamiehet eivät erämaassa kuolisi nälkään. Lähdettyämme Saisan-järveltä olimme taas Kiinan alueella, ja monta päivää oli meidän matkustettava ennen, kuin saatoimme toivoa tapaavamme ihmisiä tässä vuoristossa, jossa on ainoastaan alimmissa laaksoissa asujamia.

Meidän kanssamme matkusti alkuaan kolmatta sataa ihmistä, enimmäkseen kirgiisejä, jotka oli kutsuttu saamaan tietoa keisarillisesta käskystä, joka lakkautti heiltä laidunoikeuden keisarillisilla Altain kruununtiluksilla, ja sen johdosta sopimaan, missä he vast'edes saisivat vaellella; mutta vielä sittekin, kuin neuvottelut jo olivat selvillä, oli meidän matkuessamme toista sataa hevosta ja kuusikymmentä ratsumiestä. Aikaisin aamulla jurtat purettiin meidän päältämme ja lähetettiin edeltä; sitte ratsastimme pienemmissä tai suuremmissa joukoissa vitkalleen, kunnes naisetkin, kenraalin rakastettava puoliso ja suloinen tytär, jäljeltä tullen, meidät saavuttivat, söimme aamiaista jossakin sopivassa paikassa, annoimme viimeistenkin kuormahevosten mennä ohitsemme, läksimme myöhemmin jäljestä, tavoitimme ne taas ja saavuimme useimmiten yht'aikaa ja kaikkein ensinnä liikkeelle lähteneen, päivä päivältä vähenevän lammaskatraan kanssa pysäyspaikkaan ja saimme siten joka ilta nähdä leirielämän kirjavaa kuvaa ihan ympärillämme. Ihanoissa, tuoreenvihreissä, keväiseltä tuoksuvissa laaksoissa pysähtelimme; korkeilta, jyrkiltä, vielä laajalti lumenpeittoisilta vuorilta saimme — katsella etäälle vuoristoon ja alas jo kuljettua aroa pitkin Sauriin ja Tarabagataihin saakka, kunnes viimein näimme edessämme Markakulin. Altain vuorijärvien helmen, ja siten olimme joutuneet ylös korkeaan vuoristoon. Kolme päivää matkustimme huonoja teitä ja huonossa säässä, vielä kuvernöörin puheelle tulleen kiinalaisen lähetystönkin tähden viipyen, pitkin järven rantaa ja sitte ratsastimme läpi luonnostaan umpinaisten metsäin ja vaikeakulkuisten solien, yli vuorien ylös alas Venäjän rajalle ja viimein perin vaarallisia polkuja alas kukoistavaan Buhtarma-laaksoon, äsken perustettuun kasakkikylään Altaiskaja-Stanitsaan, vihdoinkin päästen taas nauttimaan venäläistä vierasvaraisuutta ja mukavuutta ja levähtämään.

Stanitsan upseerien lahjoitettua meille runsaasti kaikenlaisia seudun tuotteita jatkoimme 12 päivänä kesäkuuta taas matkaamme. Kirkkaasti ja ystävällisesti paistoi aurinko puhtaalta taivaalta, kullaten suurenmoista, tänään ensi kerran minkään verhon peittämätöntä maisemaa. Laajat puistolaaksot, ympärillä jyrkkään kohoavia, lumenpeittoisia, tänään lumoavan monivärisesti loistavia korkeita vuoria, ihanat puut niityillä, kukoistavat pensaat rinteillä, kauan kaivatussa auringon valossa ikään kuin riemutsevain kukkain äärettömän monimuotoinen, verrattoman kaunis kutoelma, äsken puhjenneet, kaikenväriset kanervaruusut, käen kukunta ja lintujen laulu, kirgiisein leirit leveämmissä laaksoissa vuorien juurella ja venäläiset, vihreäin pensasten piirittämät kylät, laitumella käyskentelevät laumat, viljavat vainiot, kohisevat purot ja monenmoisesti huippuiset kalliovuoret, lauhkea ilma ja mehukas kevään tuoksu, kaikki se sulostutti mieltä koko matkan. Kohta pääsimme keisarillisten Altain tilusten rajan yli, jotka tilukset alaltaan eivät ole paljon pienemmät Ranskanmaata. Päiväkauden matkusteltuamme pääsimme Serianovskin vuorikaupunkiin, jossa on hopeakaivoksia. Nautittuamme siellä ystävällistä vastaanottoa, kuten aina kaikkialla muuallakin, ja katseltuamme kaikkia kaivoslaitoksia käännyimme taas Irtishiä kohti ja annoimme sen korkeiden ja ihanain kalliovuorten välitse nopeasti juoksevain vesien kuljettaa itseämme Buhtarminskiin ja edelleen Utskamenogorskiin, josta sitte vaunuilla matkustimme taas toisia keisarillisia tiluksia kohti.

Viehättäviin vuoriston laitamaihin liittyy aron kaltaisia tasankoja; asuinpaikkojen välillä on laveita metsiä. Suuret, rikkaat kylät, arvokkaat, hedelmälliset, mustiksi, ruokamulta-pelloiksi muokatut vainiot, kaunisvartaloiset, varallisuutensa tietävät miehet, kauniit, puvultaan viehättävät naiset, lapsellisen uteliaat ja hyväntahtoiset ihmiset, oivalliset, työhön pystyvät, väsymättömät hevoset, voimakkaat, kaunismuotoiset, hyvillä laitumilla oleksineet, suuret karjalaumat, loppumattoman pitkät, vaskea ja hiiliä hyvillä teillä kuljettavat vankkurijoukot, murmelieläimet rinteillä, siiselit tasangoilla, keisarikotkat tien virstapatsasten päissä, suloiset pikku lokit vesien seuduilla ja kylien tienoilla tekevät koko sen seudun elävän näköiseksi, jota tie kulkee. Ikään kuin lentämällä riensimme tätä seutua pitkin, pikimmältään vain käyden pienessä töllikaupungissa, jolla syystä kyllä on nimenä Schlangenberg (Käärmevuori); vähän vain viivähdimme keisarillisten tiluksien pääpaikassa, piirin hallintokaupungissa Barnaulissa. Edelleen riensimmme pieneen vuorikaupunkiin Salairiin ja sieltä suureen kuvernementin pääkaupunkiin Tomskiin.

Jo Barnaulin tuolla puolen olimme päässeet Ob-joelle, Barnaulissa kulkeneet sen poikki; Tomskissa nousimme laivaan laskettelemaan sitä pitkin. Kaksituhatta kuusisataa virstaa, lähes neljäsataa maantieteellistä peninkulmaa uiskentelimme, Tom-jokea myöten Obille päästyämme, tätä jättiläistä myötävirtaan, jonka vesialue on suurempi kuin kaikkein Länsi-Europan jokien yhteensä, ja etäännyimme yhä enemmän pohjoista kohti; neljä päivää ja yötä kuljetti meitä ylimmän tulvan tähden alas päin melkein toista vertaa sukkelammin kuin vastavirtaan rientävä höyrylaiva jäämerta kohti: yksitoista päivää ja yötä kului kulkiessa Irtishin suusta Shtshutshjan suuhun, vaikka ainoastaan. Samarovassa ja Bereosovissa muutamia tunteja viivyimme ja vaikka niitä kahta päivää ei ole siinä luvussa, jotka viivyimme Obdorskissa, viimeisessä venäläiskylässä joen varrella. Mahtava, erittäin suurenmoinen on tämä joki, vaikka sitä pitäneekin sanoa yksitoikkoiseksi ja autioksi. Laaksossa, jonka leveys vaihtelee kymmenen ja kolmenkymmenen kilometrin välillä, virtaa se, lukemattomilla haarakkeilla ikään kuin käsivarsilla syleillen lukemattomia saaria, leviten monesti hyvinkin avaroiksi, järven kaltaisiksi poukamoiksi, ja lähellä suuta on sen päähaaran uoma keskimäärin kahdeksankolmatta metriä syvä ja peninkulmaa leveä. Sen varsinaisista rannoista alkavat ikimetsät, joita tuskin pienetkään raot keskeyttävät ja joiden sisimpään eivät edes tämän seudun synnynnäisetkään asujamet ole tunkeutuneet; kaiken kokoiset ja ikäiset pajumetsiköt verhoavat saaria, joita virtaava vesi lakkaamatta muodostelee, kaivelee, jopa ihan hävittääkin, rakennellen taas toisiin paikkoihin uusia. Yhä köyhemmäksi muuttuu maa, yhä köyhemmiksi ja vaivaisemmiksi nämä metsät, yhä huonommiksi kylät, mitä alemmaksi jokea myöten ehditään, vaikka joki yhä sitä runsaammin antelee lahjojansa köyhälle maalle. Jo heti Tomskin ja Tobolskin alapuolella maa on niin köyhää, että ei enää maanviljelystyö kannata; alempana lakkaa vähitellen karjanhoitokin kokonaan, mutta runsasta saalista tarjoaa täällä lukemattomista ja kallisarvoisista kalaparvista verrattoman rikas joki ja samoin tarjoavat ikimetsät pitkin sen molempia rantoja runsasta riistaa. Talonpojan sijassa on täällä kalastajia ja metsästäjiä, karjanpaimenen sijassa poronpaimen. Yhä harvinaisempia ovat venäläiskylät, yhä useammin näkyy ostjakkien asuntoja, kunnes viimein ainoastaan keilamaiset, kuljetettavat tuohimajat eli tshumit ja jossakussa paikassa erittäin huonot, täällä ajoittain asuskelevain venäläisten kalastajain puumajat ilmoittavat täällä vielä sentään olevan ihmisiä.

Me olimme päättäneet vaeltaa myöskin tundraa eli suoaroa ja sitä varten valinneet Obin ja Karian merenlahden välisen osan samojeedien niemestä, varsinkin kuin siinä leveänä, puuttomana vyöhykkeenä napaseutua ympäröivässä erämaassa, jossa tuskin vielä oli koskaan Europpalaisia käynyt, oli myöskin ratkaistavana eräs tärkeä kauppa-asia. Sitä matkaa varten palkkasimme Obdorskista ja alempaa joen varsilta joukon venäläisiä, syrjäänejä, ostjakkeja ja samojeedeja ja läksimme 15 päivänä heinäkuuta liikkeelle.

Uraalin pohjoisilta kukkuloilta, joka rajaharjanne täällä on todella vuoriston, jopa tunturienkin näköinen, alkaa läheltä toisiaan kolme jokea: Ussa Petshoraan, Bodarata Karian mereen ja Shtshutshja Obiin päin. Bodaratan ja Shtshutshjan seutuja me aioimme matkustella. Millainen se maa oli, miten meille oli käyvä, saatoimmeko toivoa porokyytiä vai täytyikö meidän jalkaisin tallustella, ei kukaan tiennyt sanoa.