Pohjoisnavalta päiväntasaajalle: Helppotajuisia esitelmiä

by Alfred Edmund Brehm

Sulho ja morsian olivat samoin olleet markkinoilla ja juoneet niin vahvasti, kuin jaksoivat, ja siinä tutustuneet toisiinsa, ja sulho oli sopinut vanhempiensa kanssa valitsemaan nuoren tytön puolisoksensa tai oikeastaan saamaan hänet. Sillä vanhempien määräys rakentelee ostjakeilla avioliittoja eikä nuorten tahto. Sulhon toivosta ja tahdosta ehkä pidetään jonkin verta lukua ja sallitaan pojan myöskin katsella jotakin kansansa tytärtä, mutta lähetetään kosija ainoastaan siinä tapauksessa tytön isän puheille, jos omat olot soveltuvat yhteen tulevan sukulaisen kanssa. Tytöltä ei kysytä mitään, ehkäpä siitä syystä, että hän kihlausaikana on vielä liian nuori, voidakseen ymmärtävästi päättää tulevaisuuttansa. Eihän hänen tuleva puolisonsakaan ole vielä täyttänyt viidettätoista vuottansa silloin, kuin kosii kaksitoista-vuotista tyttöä. Monipuolinen markkina-ilo oli nyt melkoisesti jouduttanut neuvottelujen juoksua. Kosija oli ilman muita mutkia saanut, suostumuksen ja sitte oli viina, tuo muuten pahuutta tuottava myrkky, nopeasti päättänyt muuten pitkälliset hieromiset. Oli sovittu, että nuoren sulhon Sandorin tuli maksaa morsian lapsesta Mallasta lunnaiksi kuusikymmentä poroa, kaksikymmentä naalin ja kymmenen ketun nahkaa, kappale kirjavaa kangasta ja joukko pikku tavaraa, sormuksia, nappeja, lasihelmiä, huiveja ja muuta sellaista. Se oli vähä, paljon vähempi, kuin tuskin yhtään varakkaampi seurakunnan vanhin Mamru oli puolisostaan maksanut; sillä häneltä oli lunnaiksi mennyt sataviisikymmentä poroa, kuusikymmentä naalin ja kaksikymmentä ketun nahkaa, suuri kappale kangasta, monta huivia ja paljo pientä tavaraa. Mutta silloin olivatkin paremmat ajat ja Mamru voikin suorittaa nuo enemmän kuin tuhannen hopearuplan arvoiset lunnaat vaimostansa, joka oli yhtä muhkea kuin rikkaasta, arvokkaasta perheestäkin.

Lunnaat ovat maksetut, nuorten kihlaus tapahtuu. Morsiamen isän tshumiin kokoutuu perheen sukulaisia tuomaan morsiamelle lahjoja ja saamaan lahjoja kaikkein nähtäväksi asetelluista sulhon tavaroista. Puetaan morsian juhlavaatteihin ja varustaudutaan lähtemään sulhon tai sulhon isän tshumille. Sitä ennen on uljaasti syöty äsken teurastettujen porojen lihaa tavan mukaan. Tänään keitettiin ainoastaan muutamia jään alta pyydettyjä kaloja; poron liha syötiin raa'altansa, ja, kuin yksi teuras alkoi kylmetä, tapettiin toinen. Morsian itkee, kuten lähteväin morsianten sopii, eikä tahdo luopua tshumista, jossa on kasvanut; taipuu vasta sitte, kuin kaikki häntä lohdutellen kehoittelevat. Rukoillaan kotijumalalta Ortin siunausta, taivahisen, jonka merkki Sornidud, jumalan tuli eli meidän silmissämme vain säkenöivät revontulet viime yönä veripunaisina näyttäytyivät taivaalla. Eroavaa tytärtä seuraa äiti, auttamaan häntä ja pysymään hänen luonansa hääyön. Äiti ja tytär käyvät rekeen, kaikki häihin kutsutut sukulaiset kukin omaansa ja juhlallisesti kulkee saattojoukko kellojen helinässä, joita tänään on kaikkein porojen juhlavaljaissa.

Isänsä tshumissa odottelee sulho morsianta, joka tänään, kuten tavallista, kainosti peittää huivilla kasvojaan tulevan puolisonsa apelta ja langoilta. Uusi juhla alkaa ja vasta myöhään yöllä hajautuvat vieraat, joihin täällä on yhtynyt sulhonkin sukulaiset. Seuraavana päivänä vie äiti nuoren vaimon takaisin isänsä tshumiin. Vaan jo päivän päästä saapuvat sinne kaikki sulhon sukulaiset vaatimaan morsianta pois. Vielä kerran kaikuu riemu majassa, sitte eroaa morsian siitä ainiaaksi ja asuu täst'edes puolisonsa kanssa kahden kesken tai yhdessä hänen ja hänen vanhempainsa ja sisarustensa taikka myöhemmin myöskin yhdessä miehensä toisen vaimon kanssa uudessa kodissa, johon hänet tällä toisellakin kerralla juhlasaatossa viedään.

Köyhäin ostjakkien pojat maksavat lunnaiksi enintään kymmenen poroa, kalastajain pojat eivät edes sitäkään, vaan ainoastaan välttämättömimmät tshumin tarpeet, asuvatpa usein monin perhein samassa tshumissa; juhla- ja ilopäiväksi tulevat sentään heidänkin häänsä ja niissä syödään niin paljo, kuin vähäiset varat suinkin kannattavat.

Köyhät ostjakit elävät yksivaimoisuudessa, mutta rikkaat katsovat varallisuuden etuoikeudeksi ottaa kaksi tai useampia vaimoja. Silloinkin sentään ensimmäinen pitää etuoikeuksia toisia kohtaan, jotka paremmin ovat hänen palvelijoitansa kuin vertaisiaan. Jos ensimmäisillä vaimoilla ei ole lapsia, silloin voi käydä toisin, sillä lapsettomuus on häpeä miehelle ja lapseton vaimo on tshumissakin surkuteltava, onneton olento.

Vanhemmat ovat ylpeät lapsistaan ja kohtelevat heitä hellästi. Onnea näkyy nuoren äidin katseesta ja liikkeistä, kuin hän ottaa esikoisensa syliinsä tai laskee hänet tuohikätkyeen pajun lehville ja puusta kaavituille lastuille; huolellisesti hän sitoo peitteen kiinni kätkyen laitoihin ja varovasti peittää pienen vuoteen pääpuolen sääskiverholla, mutta puhtauteen katsoen olisi hänellä paljo oppimista. Niin kauan, kuin lapsi on ihan pieni, äiti tosin puhdistaa ja pesee sitä, milloin luulee välttämättömän tarpeelliseksi; vaan sen vähän kasvettua pesee hän siltä kerran päivässä ainoastaan kasvot ja kädet, käyttäen pajun kaavinlastuja pesutukkona ja toista kourallista pyyhkeenä, pitämättä muuten ollenkaan lukua, miten hyvänsä se pikku olento ryvettää itseänsä kaikkialla. Vasta sitte, kuin nuori ostjakki kykenee itse pitämään itsestään huolta, päättyy se epäkohta; vaan tuskin kukaan katsoo sittekään tarpeelliseksi peseytyä edes jokaisen verisen atriankaan jälkeen. Lapset puolestaan ovat yhtä hellät ja uskolliset vanhemmilleen kuin vanhemmat heille sekä erittäin tottelevaiset ja kuuliaiset kasvattajainsa tahdolle. Kunnioitus vanhempia kohtaan on ostjakkien ensimmäinen ja tärkein käsky, kunnioitus Jumalaa kohtaan toinen. Kuin me neuvoimme mainittua seurakunnan vanhinta Mamrua opetuttamaan lapsilleen Venäjän kieltä ja kirjoitusta, hän vastasi käsittävänsä kyllä, että se olisi hyödyllistä, vaan pelkäävänsä että lapset lakkaisivat kunnioittamasta isää ja äitiä ja siten rikkoisivat uskonnon tärkeintä käskyä; siitä syystä hän ei voinut ruveta noudattamaan meidän neuvoamme. Siitä syystä ostjakki, joka vielä pysyy isiensä uskossa, ei opi enempää kuin tekemään paperille merkkinsä, joitakin harakan varpaita, jotka kyllä käyvät täydestä hänelle ja muille, ja leikkaamaan saman merkkinsä puuhun tai porojen nahkaan. Ja kuitenkin hän erittäin ymmärtäväisen ja taitavan ihmisen tavalla oppii helposti ja sukkelaan, mitä hänelle opetetaan, niin että hän jo nuoressa naintaijässä tietää kaikki, kuin kuuluu talouden perustamiseen ja yllä pitämiseen. Ainoastaan uskon asioissa näyttää hän mielellään heittävän omat arvelemiset; juuri sen tähden kaikki, paitsi jotkut harvat, osoittavat ansaitsematonta kunnioitusta shamaanille, joka on tietävinään uskonnosta enemmän kuin muut.

Me puolestamme emme voi olla sanomatta petturiksi sellaista shamaania, joka ostjakkien kuten muidenkin Siperian mongolialaisten kansakuntain keskuudessa ottaa itselleen papin oikeuksia. Se ainoa tuon kelpo veljeskunnan jäsen, jonka me tapasimme, kastettu samojeedi, kantoi kristinuskon merkkiä rinnallaan, olipa, kuten huhu kertoi, ollut jonakin oikeauskoisen kirkon virkamiehenäkin, mutta kuitenkin toimitti shamaanin virkaa pakana ostjakkien keskuudessa. Sellaisia tuntevilta olen sittemmin kuullut, että tämä petturi ei ollut mikään poikkeus; sillä kaikki shamaanit, jotka von Middendorf monivuotisilla Siperian matkoillaan oppi tuntemaan, olivat kristittyjä. Että se shamaani, jonka me tapasimme, luuli meitä hänen taitoonsa luottaviksi, olen jo maininnut matkakertomuksessani ja samoin, mitä hän meille ennusti, mutta jätin hänen kuvaamisensa täksi kerraksi, sillä tämän kehyksen sisään sellainenkin kuva kuuluu.

Ensin pyytäen viinaa alkajaisiksi, vaan sitte tyytyen luvattuun palkkioon meni tämä shamaani yksin tshumiin, sanoen kutsuvansa meitä, kuinhan ehti tehdä kaikki valmistukset. Niihin lienevät kuuluneet nekin kumeat rummunpärähdykset, joita hyvän hetken päästä kuulimme; muista valmistuksista emme saaneet mitään tietoa. Sanan saatuamme astuimme tshumiin.

Koko tuohimajan sisus on täynnä ihmisiä, jotka istuvat piirissä niin kiinni seinässä kuin mahdollista; lapsineen ja vaimoineen tulleiden ostjakkien ja samojeedein seassa on myöskin venäläisiä samoin vaimoineen ja lapsineen. Korkeammalle paikalle oven vasemmalle puolen on shamaani Vidli asettunut istumaan; hänen oikealla puolellaan maassa istuu kyykkysissään ostjakki, mestarin oppilas nykyään. Vidlillä on ruskea vaate yllä ja sen päällä likainen, alkuaan valkoinen, kullalla niukasti koristettu viitan tapainen, vasemmassa kädessä pieni, tamburiinin kaltainen rumpu siten, että se varjostaa hänen kasvojansa, oikeassa kädessä rumpupalikka; pää on paljas, pyöreäksi leikattu tukka äsken kammattu. Keskellä tshumia palaa tuli, silloin tällöin valaisten leimahtelemisellaan kirjavaa ihmisjoukkoa, jonka keskeen mekin käymme istumaan meitä varten jätettyihin paikkoihin. Kolmasti kajahtava pitkä, moniääniseltä laululta kuuluva huuto, aljettuna muutamilla rummun pärähdyksillä, tervehtii meitä astuessamme sisään ja merkitsee toimituksen alkua.

"Että näette, että minä olen totuuden mies," puhuu mestari, "kutsun minä nyt minulle uskottua taivahisen sanansaattajaa meidän keskeemme ilmoittamaan minulle, mitä jumalat ovat teidän tulevaisuudestanne päättäneet. Te itse sitte voitte huomata, olenko puhunut totta vai enkö."