Kasamsin 1810.
Se itsevaltais-virkavaltainen hallitusjärjestelmä, jonka Moskovan suuriruhtinaat tatarilaisen esikuvan mukaan 14. vuosisadalla olivat perustaneet, oli perusolemukseltaan muuttumattomana ja vain ulkonaisesti Pietari suuren ja hänen seuraajiensa uudistuksien koskettamana jatkunut keskiajasta 19. vuosisadalle.
"Kaikkien venäläisten keisari ja itsevaltias, Puolan tsaari, Suomen suuriruhtinas" j.n.e. j.n.e.[2] omisti rajattoman vallan hallinnon ja lainsäädännön alalla. Vain hänen nimessään käyttivät hänen nimittämänsä tuomarit oikeutta, ja hän itse oli tsaariperheen jäsenten tuomari. Apostoli Paavalin kirjeessään roomalaisille (XIII, 5) lausuma kehoitus olla alamaiset keisarille "ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myöskin omantunnon tähden" oli "Jumalan käskynä" julistettu vuonaa 1832 julkaistujen valtakunnan perustuslakien 1. artiklassa ja on vuonna 1906 siirtynyt uudistettuihin "valtakunnan perustuslakeihin". Taivaaseen asti tsaarin vallantäydellisyys ulottui, sillä hänen käskystään vainajat julistettiin pyhimyksiksi.
Korkeimmat hallitusvirastot, joiden jäsenet kaikki hallitsija nimitti, olivat seuraavat:
Senaatti. Pietari suuri oli sen 1711 perustanut "hallitsevaksi" kollegiseksi keskusvirastoksi, ja siitä se aikojen kuluessa oli muuttunut ylimmäksi kassatsionioikeudeksi, jolla oli valvontaoikeus hallintoon nähden.
Pyhä synodi. Pietari I oli 1721 perustanut sen lakkauttamansa patriarkanviran sijaan, ja se hoiti ja johti valtiokirkkoa, "taisteli kerettiläisyyttä, taikauskoa ja jumalattomuutta vastaan", toimi korkeimpana hengellisenä tuomioistuimena ja "piti huolta kansan hengellisestä valistamisesta". Tällä kirkollisista arvohenkilöistä kokoonpannulla virastolla, jonka puheenjohtajana toimi Pietarin metropoliitta, oli kuitenkin vain neuvoa-antava valta. Ratkaisu oli aina tsaarilla tahi "pyhän synodin yliprokuraattorilla", joka hallitsijan luottamusmiehenä valvoi asiain käsittelyä ja jolla oli rajaton veto-oikeus synodin kaikkiin päätöksiin nähden. Milloin kenraalit, milloin lainoppineet ovat olleet tässä tärkeässä virassa.
Valtakunnanneuvosto. Sen oli perustanut Aleksanteri I antamaan lausuntonsa lainehdotuksista ja tärkeistä valtiollisista kysymyksistä sekä tarkastamaan valtiotaloutta, ja sillä oli vain neuvotteleva ääni eikä aloiteoikeutta lainsäädäntöön nähden. Nikolai I:n aikana (1825-1855) siihen oli alettu nimittää loppuun-kuluneita byrokraatteja ja ikäloppuja kenraaleja, niin että siitä oli tullut pelkkä ylempien virkamiesten eläkelaitos. Monet luonnokset ovat sivuuttamalla valtakunnanneuvoston tulleet laeiksi ja tärkeitä valtioasioita on aina pohdittu ja ratkaistu vartavasten asetetuissa salaisissa komiteoissa.
Ministeriöt. Ne perustettiin Ranskan mallin mukaan 1801 ja johtivat 1878 seuraavia hallintohaaroja: hovia, ulkoasioita, sisäasioita, raha-asioita, lainkäyttöä, kansanvalistusta, valtion tiluksia, sotalaitosta ja sotalaivastoa. Laajimmat olivat sisäasiainministeriön tehtävät, joka luonteeltaan oli keskuspoliisivirasto ja semmoisena huolehti sisäisen järjestyksen voimassa-pitämisestä koko valtakunnassa. Sitäpaitsi se johti valtion koko posti-, terveydenhoito-, muonitus-, paino- ja vankilalaitosta, järjesti evankelis-luterilaisen, roomalais-katolisen ja armenialais-gregoriolaisen kirkon asioita sekä juutalaisten, muhamettilaisten, buddhalaisten, vanhauskoisten ynnä muiden lahkolaisten oloja ja valvoi itsehallintoa kaupungeissa ja maalla.
Valtakunnan kontrolli. Ylin laskukamari, jonka johtajalla oli ministerin arvo.
Keisarillisen kanslian III osasto. Nikolai I oli 1826 perustanut sen ylimmäiseksi poliisiministeriöksi tarmokkaasti taistelemaan valtiolle vaarallisia pyrkimyksiä ja valtiollisia rikoksentekijöitä vastaan sekä salaisesti valvomaan kaikkia virastoja ja niiden virkamiehiä. Pian uudesta virastosta, johon koko valtakunnan salaisen poliisin langat yhtyivät, oli tullut hallituksen keskus ja sen johtajasta valtakunnan korkein virkamies, jonka virka-asema valtiolliseen merkitykseensä nähden vastasi jonkin länsieuroppalaisen valtion ministeristön johtajaa.