Venäläis-japanilaisen sodan aikana piispa Makari Tomskin kuvernöörin Asantshevskin kehoituksesta pani toimeen ristiretken Altain pohjoisilla rinteillä asuvia pakanallisia kalmukkeja vastaan. Ust-Kanskiin, erääseen Tomskin kuvernementin pikkukaupunkiin, kokoutui ristijoukko, johon kuului 2,000 pyssyillä, kirveillä ja ryhmysauvoilla varustettua talonpoikaa ja 100 poliisia. Sittenkuin piispa Makari oli siunannut sen ja vihmonut sitä vihkivedellä, se kirkonkellojen soidessa aamulla 4 p. heinäk. 1904 kahden poliisivirkamiehen johdossa lähti taisteluun pakanoita vastaan. Viisi tuntia marssittuaan kristityt saapuivat pakanain leirille. Vaikka hämmästyneet kalmukit, luvultaan 400, polvillaan pyysivät armoa, niin ristiretkeläiset ensin piilukkopyssyistään aloittivat tulen ja pieksivät sitten vihollisen perin pohjin. Runsaalla saaliilla varustettuna ja 30 vangittua pakanaa edellään ajaen, voitollinen ristijoukko palasi kotiin.
IX. Kysymys omantunnonvapaudesta.
Venäjän kansa ei tunne omantunnonvapauden käsitettä, ja sentähden ei venäjän kielessäkään ole sille sanaa. Saksasta käännettynä on kyllä kirjallisuudessa sana "svaboda sovjesti" = omantunnonvapaus, joka tavallisesti sekoitetaan uskonvapauteen. Että sellainen laajassa, jopa suuremmassa määrässä kuin Länsi-Europassa Venäjällä vallitsi, oli sivistyneen venäläisen yhteiskunnan yleisenä luulona. Sillä yleensä ei ollut mitään ymmärtämystä niitä uskonnollisia aatteita kohtaan, jotka pohjaa myöten liikuttivat Venäjän kansaa, ja se osoitti tässä suhteessa niinkuin muillakin aloilla usein hämmästyttävää oman kansan tuntemattomuutta, mikä myöhemmin katkerasti oli kostautuva.
Kovimman taantumuksen aikana eräs rohkea mies uskalsi koroittaa äänensä omantunnonvapauden puolesta. Se oli Orelin aatelismarsalkka, Mihail Stahovitsh (sittemmin Suomen kenraalikuvernööri Venäjän vallankumouksen jälkeen). Paikallisen lähetyskongressin osanottajana hän 15 p. lokak. 1901 kokoutuneiden pappien ja munkkien määrättömäksi hämmästykseksi esitti, että kongressi pyytäisi hallitusta antamaan lain omantunnonvapaudesta, koska valtiouskonnon pakollinen levittäminen soti kristinuskoa vastaan.
Se oli erämaan profeetan ääni, joka saarnasi kuuroille korville.
Tsaarin julistuskirja 17 p:ltä lokak. 1905 lupasi kyllä omantunnonvapauden; mutta vasta viittä vuotta myöhemmin duuma hyväksyi lakiehdotuksen omantunnonvapauden toimeenpanosta. Vaikka se sisälsi monta rajoitusta, niin valtakunnanneuvosto pyhän synodin vaikutuksesta hylkäsi sen. Bolshevistinen hallitus julisti kyllä kirkon ja valtion eron, mutta erotti kirkon vain sen omaisuudesta eikä valtiovallasta, joka vastavallankumouksellisena ilmiönä vainoaa uskonnollisen vakaumuksen julistamista. Näin ei Venäjällä vieläkään ole omantunnonvapautta.
9. LUKU.
Rajamaiden venäläistyttämispolitiikka.
I. Syyt.
"Valtion etu käy hallitsijan lupauksen edellä."