VI. Sotalaitos.
Se suuri pääoma sotilaallista mainetta, jonka Venäjä sotajoukkojensa urhoollisuudella vuosina 1812-1815 oli itselleen hankkinut, oli maaliskuussa 1905 Mukdenin kentillä menetetty. Sen sijaan että ennen Venäjän sotavoimaa oli arvioitu yli arvonsa, ruvettiin sitä nyt Länsi-Europassa ylpeästi halveksimaan. Pääesikunta tunnusti, että oli välttämätöntä perinpohjin uudistaa armeija käyttämällä hyödyksi Japanin sodassa saatuja kokemuksia. Mutta johtavana miehenä, joka pani sen toimeen, ei ollut mikään sotilas, vaan oppinut pankkimies ja kunnianhimoinen poliitikko, Aleksanteri Gutshkov. Taistellessaan buurien sotajoukossa ja ollessaan punaisen ristin päävaltuutettuna Mandshurian sodassa hän oli koonnut sotaisia kokemuksia. Vuoden 1907 lopussa hän tuli duuman valtakunnanpuolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi. Isänmaallista rohkeutta hän osoitti 9 p. kesäk. 1908 sotilaskulunkiarviosta pitämässään puheessa, jossa hän häikäilemättömästi paljasti venäläisen hallinnon vanhan mätähaavan, sen, että vastuuttomat henkilöt hoitivat suuren vastuun alaisia toimia. Hän mainitsi komentavien suuriruhtinasten nimiä, jotka eivät pätevyydeltään olleet virkavelvollisuuksiensa tasalla. Toistaiseksi hänen uudistussuunnitelmansa raukesivat virastojen väliseen kateuteen sekä ylhäisten sotilasten itserakkauteen, jotka eivät tahtoneet antaa siviilimiehen opettaa heille heidän ammattialansa asioita. Se diplomaattinen tappio, minkä Venäjä kärsi Serbian kysymyksessä maaliskuussa 1909, ja jonka syynä oli sen sotilaallinen valmistumattomuus, mursi viimein virastovastarinnan. Vuosina 1909-1912 pantiin vihdoin Gutshkovin aatteiden mukaisesti sotaministeri Suhomlinovin johdossa toimeen perinpohjainen armeijanuudistus. Sen pääsisällys oli seuraava: 1. Vannovskin perustamat reservibrigaadit, jotka Japanin sodassa olivat näyttäytyneet vallan kelvottomiksi, muutettiin linjarykmenteiksi, joten sotavoimaa lisättiin kuudella uudella armeijakunnalla. 2. Ranskan mallin mukaan esikuntaupseerien ikäraja määrättiin, ja upseerikunnan laatua parannettiin perustamalla erikoiskouluja sekä palkankoroituksella, jotta estyisi kykenevien sotilasten pako paremmin palkattuihin siviilitoimiin. 3. Vapaaehtoisten palvelusaika pidennettiin 1 3/4 vuodeksi, jotta saataisiin paremmin valmistautuneita reserviupseereja sodan sattuessa. 4. Koroittamalla vuotuista rekryyttienottoa aina 580,000 mieheen saatiin armeijan rauhanaikuinen miesluku 2,300,000:n suuruiseksi; pidentämällä asevelvollisuutta aina 43. ikävuoteen asti ja perustamalla nostoväkijoukkoja luotiin yli 8 miljoonan suuruinen sotavoima. 5. Venäjän armeijan perinnäinen puutteellisuus teknillisessä ja taktillisessa suhteessa supistettiin vähimpään määrään ottamalla käytäntöön uusia tykkejä, lisäämällä konekiväärejä sekä opettamalla japanilaista tapaa tykistön ja vallitusneuvojen käyttämiseksi kenttäsodassa. Useita vanhastaan piintyneitä epäkohtia sitävastoin uudistus ei kyennyt kitkemään pois, niinkuin muonituslaitoksen epärehellisyyttä, virastojen välistä kateutta ja ylempien upseerien puuttuvaa toverillisuutta. Mutta yleensä Venäjän armeija 1913 oli paljoa parempi kuin sen maine Saksassa. Höltynyt kuri oli erottamalla vallankumouksen saastuttamat ainekset palautettu. Venäläisten esikuntaupseerien mielestä Venäjän armeija uudistuksen johdosta oli tullut melkein saksalaisen veroiseksi, mutta oli itävaltalaista paljoa etevämpi.
Sotalaivastoa niinikään uudistettiin ja lisättiin, sittenkuin Gutshkovin oli onnistunut saada aikaan laivastolaitoksen siihenastisen johtajan, suuriruhtinas Aleksei Aleksandrovitshin virkaero. Hän oli, niinkuin yleisesti oli tunnettua, vuosittain käyttänyt osan laivaston varustamiseen määrättyjä varoja rakastajattariensa hyväksi. Kolmas duuma myönsi isänmaallisella innostuksella vaaditut miljoonat Itämeren-laivaston uudistamiseen, joka Tsushiman taistelussa oli tuhottu, lukuunottamatta kolmea Manilaan paennutta risteilijää ja vanhuutensa tähden Kronstadtiin jätettyjä sotalaivoja. Mustanmeren-laivastoa, joka ei ollut voinut ottaa osaa sotaan Japania vastaan, lisättiin vielä melkoisesti rakentamalla uusia laivoja Venäjän veistämöissä. Niiden oli määrä ampua hajalle Bosporon sulkulinnakkeet ja siten raivata maallenousujoukolle tie Konstantinopoliin. Merihallintoon juurtuneita epäkohtia, sotalaivojen rakentamisessa ja ostossa tapahtuvia kavalluksia ja miehistön keskuudessa vallitsevaa vallankumouksellista henkeä uusi meriasiainministeri Grigorovitsh ei saanut poistetuiksi.
Sotahallinnon täytyi mukautua siihen, että ranskalaiset esikuntaupseerit tilaisuuden sattuessa ottivat toimittaakseen venäläisten sotajoukonosastojen tarkastuksia. Kun kesäkuussa 1914 Itä-Preussin rajalla pantiin toimeen sotaharjoituksia, niin ulkomaisten vieraiden puheet venäläisessä upseerikasinossa päättyivät suosionosoituksilla vastaanotettuun huutoon: "à Berlin!"
15. LUKU.
Venäjä maailmansodassa 1914-1916.
"Se on slaavien pyhä sota germaaneja vastaan."
Nikolai II 1914.
Saksan sodanjulistus, jonka perustelua ei saanut ilmoittaa, loi innostuneen ja yksimielisen Venäjän. Voimakkaan isänmaallinen mieliala vallitsi duuman istunnossa 8 p. elok. 1914. Se lausui julki täyden luottamuksensa hallitukseen ja sotaministeri Suhomlinoviin, joka ylpeästi vakuutti, että armeija oli vallan valmis torjumaan salakavalan vihollisen hyökkäystä, joka himosi maailmanherruutta.
Sodalla oli ohjelmanmukainen menonsa. Lyhyessä ajassa Itä-Galitsia ja puolet Itä-Preussista oli miehitetty. Ennen joulua toivottiin, valloittamalla Budapest, Wien ja Berliini, saatavan sota onnellisesti lopetetuksi. Näistä odotuksista Tannenbergin taistelu teki äkillisen lopun. Virallinen sotakertomus ei puhunut tappiosta mitään. Vasta kun Saksan sotajoukot lokakuussa tunkeutuivat aina Varsovan edustalle saakka, yleisö kuuli erään "Gindenburchin" olemassaolosta, jonka kerrottiin saaneen kasvatuksensa Pietarissa ja siellä urkiskelleen. Siperian jääkärirykmenttien saapuminen oikeaan aikaan pelasti Varsovan ja herätti taas luottamusta voiton saamiseen. Puolalaistenkin mieliala muuttui nyt toisenlaiseksi, jotka tähän asti hyvinkin oikeutetulla epäluulolla olivat suhtautuneet ylipäällikön julistukseen elokuun 14 p:ltä, joka lupasi Puolan uudestaan-syntymistä tsaarin valtikan alla, vapaana uskossaan, kielessään ja itsehallinnossaan. Huhut kertoivat tulevasta itsenäisyydestä ja tiesivät jo mainita sen Petrogradin — siksi sanottiin nyt Pietaria — kultasepänliikkeen, joka valmisti Puolan kuningaskruunua suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitshille. Mutta kun ei kuulunut mitään uutta venäläistä sotavoittoa, vaan liikuntosota muuttui asemasodaksi ja sotasensuuri ankarasti kielsi sanan "autonomia", niin venäläisystävällinen virtaus taas antoi sijaa odottavan puolueettomuuden politiikalle, joka oli vallan selvä katsoen siihen, että puolalaisten täytyi pakosta taistella puolalaisia vastaan kolmessa eri sotajoukossa.