Toukokuussa 1915 alkava saksalainen hyökkäys muutti sotaisen aseman. Galitsiassa alkoi venäläisten suuri maastalähtö, joka kohosi ylimmilleen, kun Lemberg 20 p. kesäkuuta tyhjennettiin. Virkamiehet, santarmit, papit, kauppiaat ja keinottelijat riensivät pettyneinä takaisin kotimaahansa. Heidän kanssaan kulkivat ne galitsialaiset talonpojat, joille Eulogius palkaksi heidän kääntymisestään oikeauskoisuuteen oli luvannut saksalaisten kerettiläisten maat Volhyniassa. Mukanaan lähtijät kuljettivat paljon ryöstettyjä talouskaluja sekä panttivankeja ja epäluulonalaisia: maapäivien jäseniä, kaupunkineuvoksia, tuomareja, tehtailijoita, lääkärejä, opettajia, pappeja, insinöörejä ja ylioppilaita. He täyttivät myöhemmin tuhansin Kiovan vankilat, kunnes heidät päästettiin vapaiksi tai mielipiteidensä tähden lähetettiin Siperiaan.

Vielä raaemmassa muodossa tapahtui hallituksen määräämä tyhjentäminen vihollisen uhkaamissa rajamaissa, Puolassa, Liettuassa ja Kuurinmaalla. Ensimmäisinä, jo aikoja ennen vihollisten tuloa, juutalaisten täytyi päistikkaa tyhjentää uhatut alueet ja jättää omaisuutensa sikseen. Pilkaten ja häväisten heidät kokoutumispaikoissa sullottiin karjavaunuihin, vietäviksi itään päin, tietämättä minne. Ylemmät rautatievirkamiehet pitivät isänmaallisena tekona lisätä noiden pakollisten pakolaisten kärsimyksiä sulkemalla vesihanat rautatieasemilla. Ainoat, jotka voivat antaa noille Venäjän alamaisille apua heidän omaa esivaltaansa vastaan, olivat ulkomaiden konsulit. Missä sellaisia oli, siellä heitä pyytämällä pyydettiin pelkästänsä näyttäytymällä ilkitekopaikalla palauttamaan virkamiehet laillisuuden rajoihin. Pelättiin heidän kertomuksiaan ulkomaille, missä oli sangen kierot käsitykset Venäjän oloista sodan aikana. Niinkuin pilkaksi rääkätyt juutalaiset saivat kirjeitä Amerikassa olevilta sukulaisiltaan, jotka onnittelivat heitä saamastaan yhdenvertaisuudesta.

Kun sitten vihollinen todella ilmestyi, niin 18. ja 45. ikävuoden välinen miespuolinen väestö sai käskyn poistua ja lähtiessään tuhota laihot, työkalut ja tehdaslaitokset. Velvollisuus isänmaata kohtaan vaati, niin sanoi Novoje Vremja 2 p. heinäk. 1915, jättämään viholliselle vain erämaan. Puolan sanomalehdistö antoi tunnussanan: pysykää kotimaassa! Mutta se ei voinut estää sitä, että Varsovan tyhjentämisessä Lembergin kohtaukset uusiutuivat. Poislähtevät venäläiset virastot ottivat tuhansia valtiollisia vankeja mukaansa, niiden joukossa 12-vuotiaita poikia ja tyttöjä, joita epäiltiin venäläisvihollisesta mielialasta. He saivat huonon hoidon Moskovan täpötäysissä vankiloissa. Puolalaiset lehdet eivät voineet estää sitä, että sotajoukot peräytyessään polttivat kyliä, kauppaloita ja tehtaita, että kasakat piiskallansa ajoivat tuhansia talonpoikia maantielle, vaeltamaan itää kohti. Monta kertaa vihollisen odottamattoman nopea ilmestyminen pelasti väestön joutumasta kuljetetuksi vieraaseen maahan. Saksalaisten marssi Kuurinmaahan synnytti valtavan pakolaisaallon, joka vyöryi Riikaa kohti. Kun sotajohto siihen aikaan ei pitänyt kaupungin puolustamista mahdollisena, niin kenraalikuvernööri Kurlov 5 p. heinäkuuta käski viedä pois kaikki, kirkonkellot, muistomerkit, pankit, tehtaat ja metalliesineet. Viiden viikon kuluessa kuljetettiin 14,000 rautatievaunussa 400 teollisuuslaitoksen koneet ja tarveaineet ympäri koko Venäjän, missä niitä osaksi käytettiin uuteen työhön, osaksi ne ruostuivat ja hävisivät lukitsemattomissa varastohuoneissa, omistajiensa tietämättä niitä sieltä hakea. Samassa lähti noin 100,000 työmiestä ja virkailijaa Riiasta, jonka teollisuus yhdellä iskulla oli tuhottu.

* * * * *

Lokakuulaisten, edistysmielisten ja kadettien puoluejohtajat kokoutuivat kesäkuun alussa salaiseen neuvotteluun Pietariin. Ammattimiesten mielestä Venäjän armeijan lakkaamattoman peräytymisen pääsyynä oli tykistöammuksien puute, johon Suhomlinov oli syypää. Poliitikkojen mielestä sotaministerin velvollisuutensa-laiminlyönti oli välttämättömänä seurauksena hallitusjärjestelmästä, jonka kykenemättömyys oli aiheuttanut sotilaallisen romahduksen. Vain hallitusjärjestelmän perinpohjainen muuttaminen englantilaisen parlamentarisuuden mallin mukaiseksi voisi poistaa epäkohdat ja tuottaa voiton, jonka sotajoukon miesluvun suuremmuus takasi. He päättivät sentähden viipymättä herättää henkiin yhdyskuntia, joiden oli määrä sotajoukolle hankkia puuttuvat varat ja jotka samalla sisältäisivät uuden hallituksen idun, joka, senaikuisen hallituksen joko vapaaehtoisesti tai pakosta väistyttyä, heti voisi ottaa käsiinsä valtion johdon. Kaupan ja teollisuuden edustajien kongressin muodossa he kutsuivat kokoon eräänlaisen parlamentin, joka 8 p. kesäkuuta noin 5,000 jäsenen suuruisena kokoutui Pietarissa. Jo kolmantena päivänä poliisi hajoitti sen, sillä liian myrskyisesti se oli vaatinut duumaa heti kutsuttavaksi kokoon isänmaan pelastamiseksi "raa'asta" vihollisesta ja "kykenemättömästä" hallituksesta. Kesäkuun 15 p. Miljukov, Gutshkov, Jefremov, ruhtinas Lvov, Tshelnokov y.m. ilman hallituksen suostumusta perustivat seuraavat yhdyskunnat:

1. Ylisotateollisuuskomitean Pietariin, jonka johdossa perustettavien maakunnallisten sotateollisuuskomiteain oli määrä valmistaa kaikki sotatarpeet.

2. Semstvo- ja kaupunkiliiton, joiden molempien yhdyskuntien yhteinen valiokunta piti istuntojaan Moskovassa. Tämän "semgoran" (lyhennys sanoista "semski i gorodskoi sojus") viralliseksi tehtäväksi oli suunniteltu laajaperäinen avustustoiminta sairaiden ja haavoitettujen sotilaiden hyväksi, salaiseksi taas "yhteiskunnallisten voimien järjestäminen" vallassa olevan hallituksen kukistamiseksi.

3. "Erityinen komitea sotaministeriön yhteydessä." Sen piti välittää molempien toisten komiteain sekä hallituksen välistä yhteyttä, asettua henkilökohtaiseen ja valtiolliseen kosketukseen korkeampien sotilashenkilöiden kanssa ja koettaa voittaa näiden salainen suostumus hallitusvaihdokseen.

Novoje Vremja, joka sodan alusta alkaen oli Englannin hallituksen palkkaama, pilkkasi ensin näitä yhdyskuntia, jotka tahtoivat auttaa hallitusta, joka muka ei ensinkään heidän apuansa tarvinnut. Sitten se äkkiä muutti puhetapansa Englannin lähettilään, sir Buchananin viittauksesta, joka Venäjän tappioiden tähden oli asettunut läheiseen valtiolliseen yhteyteen Miljukovin kanssa, jota hän piti tulevaisuuden miehenä.

Moskovan kenraalikuvernööri, ruhtinas Jussupov, muuan tsaarin sukulainen, piti parhaana viihdyttää kansan tyytymättömyyttä sotatappioiden ja yhä kohoavien hintojen johdosta antamalla luvan pogromin toimeenpanemiseen. Mutta kun Moskovassa ei ollut juutalaisia, niin hän kesäkuun 10 p. päästi roskaväen irti tehtaita, kauppoja ja taloja vastaan, joita omistivat saksalaissyntyiset Venäjän alamaiset. Pogromi tapahtui, niinkuin tavallisesti, ryöstöineen ja murhapolttoineen, murhineen ja tappoineen; mutta vastoin ohjelmaa siinä suhteessa, että myöskin venäläisiä, italialaisia, ranskalaisia, englantilaisia ja belgialaisia kohtasivat samat hirmutyöt. Hävittämällä 475 konttoria, kauppaa ja tehdasta sekä ryöstämällä putipuhtaaksi 307 taloa oli tehty 500 miljoonan ruplan vahinko. Pantiin toimeen tavanmukainen senaattoritarkastus ja joulukuussa 1915 muutamia syyllisiä asetettiin oikeuden eteen. Tuomiot olivat isänmaallisiin vaikuttimiin nähden sangen lievät: varkaat jotka tunnustivat vapautettiin, murtovarkaat rangaistiin 7 päivän arestilla, murhaajat vuoden vankeudella. Niiden vastakohtina olivat tuomiot, joita sotaoikeudet samana vuonna olivat langettaneet sellaisia syytettyjä vastaan, joita ei voitu todistaa mihinkään rikokseen syypäiksi paitsi että kuuluivat sosiaalidemokraattiseen puolueeseen: kahdeksan vuoden pakkotyö ja sitä seuraava elinkautinen pakollinen siirtolaisuus Siperiassa. Sen täytyi kokonaan hämmentää kansan ilmankin heikko oikeustajunta.