Muutamien Pietarin isänmaallisten keinottelijain toimesta syntyi 1915 myöskin eräs kansallis-venäläinen järjestö "pakolaisten avustamiseksi kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta", n.s. "severopomoshtsh" (pohjoisapu). Hallitus antoi tutkimatta suuria summia tälle yritykselle, joka monine osastoineen ja jättiläismäisine virkamieskoneistoineen kehittyi mieluisaksi pakopaikaksi tyhjäntoimittajille. Kun vallankumouksen jälkeen uusi hallitus huhtikuussa 1917 pani toimeen tutkimuksen "pohjoisavun" asiainhoidosta, näyttäytyi, että se oli valtiolta saanut kaikkiaan 100 miljoonaa ruplaa ja tästä summasta käyttänyt 11.5 pakolaisten hyväksi ja 88.5 miljoonaa ruplaa hallintokustannuksiinsa.
Juutalaisille ja saksalaisille pakkopakolaisille hallitus ei myöntänyt mitään raha-avustusta eikä alussa edes sallinut niitä varten perustaa kansallisia avustuskomiteoja. Kauan pyydettyä tämä oikeus suotiin juutalaisille: kiihkokansallinen sanomalehdistö sanoi sitä suureksi, ansaitsemattomaksi armolahjaksi.
* * * * *
Marraskuun lopussa 1915 Rodsjanko tiedusteli ministeripresidentiltä, saiko duuma nyt kokoutua. Hän ei saanut mitään vastausta, mutta jonkin ajan kuluttua, ikäänkuin pilkaksi, ritarimerkin "etevistä ansioistaan uuden Moskovan kymnaasin kunniakuraattorina". Joulukuun 6 p. julkaistiin tsaarin käskykirje, joka lykkäsi duuman kokoutumisen seuraavan vuoden alkuun. Mihin päivään, tahtoivat Pietariin kokoutuneet, syvästi loukkautuneet edustajat tietää. Mutta Goremykin oli edelleen ääneti ja esitti tsaarille allekirjoitettavaksi läjittäin uusia lakeja, jotka oli annettu 87. artiklan mukaan. Silloin Rodsjankon kärsivällisyys loppui. Tammikuussa 1916 hän osoitti ministeristön puheenjohtajalle karkean kirjoitelman, jota sitten levitettiin jäljennöksinä ja ylistettiin kansalaisylpeyden ilmaisuna ministeri-istuinten edessä. Se vaikutti. Tuo vanha virkavaltias ilmoitti tsaarille, ettei hän enempää tahtonut hallita sellaisen uuden laitoksen kuin kansaneduskunnan kanssa, ja pyysi eronsa. Se myönnettiin hänelle mitä armollisimmassa muodossa 2 p. helmik. 1916. Hänen suosituksestaan hänen läheinen ystävänsä ja hengenheimolaisensa, hovimestari Stürmer, tuli hänen seuraajaksensa. Plehwen aikana hän sisäministeriön yleisen osaston johtajana oli tehnyt itsensä hirvittävän vihatuksi edistysmielisessä yhteiskunnassa. Hänen suosijansa murha oli keskeyttänyt tuon vallan- ja kunnianhimoisen miehen enemmän kohoamisen. Hän joutui syrjään ja nimitettiin valtakunnanneuvoston jäseneksi, mutta siellä hän liittyi äärimmäiseen oikeistoon ja tavoitteli salaa jotakin ministerinvirkaa. Hänen kunnianhimonsa päämääränä oli pyhän synodin johto, sillä hän oli hurskas ja vihasi kerettiläisiä. Nyt hän, käyttäen ahkerasti hyväkseen ystävyyttänsä Goremykinin kanssa, oli kohonnut paljoa korkeammalle.
Tehdäkseen itsensä tunnetuksi ja kansanomaiseksi uusi ministeristön puheenjohtaja teki kiertokulun kaikkien ministeriöiden läpi ja piti silloin tekopyhiä puheita. Ensin hän kävi pyhässä synodissa, jossa hän ylisti "venäläisen sotamiehen ihmisyyttä ja kulttuuria maailmansodassa" oikeauskoisen kirkon ansiona ja johti "saksalaisen sotamiehen raakalaisuuden" "preussilaisen kirkon raa'asta luonteesta". Muuan Stürmerin sangen taitava shakinveto oli se, että hän sai tsaarin käymään valtakunnanduumassa, kun se jälleen avattiin. Helmikuun 22 p. 1916 tapahtui Taurian palatsissa ennen istunnon alkamista kiitosjumalanpalvelus Erzerumin valloituksen johdosta. Odottamatta tsaari ilmestyi sinne ja otettiin vastaan myrskyisellä isänmaanrakkaudella. Edistysmielinen blokki käsitti hallitsijan käynnin merkiksi hallitussuunnan käänteestä sen hyväksi. Oikeistolaiset päinvastoin näkivät siinä kehoituksen blokille vihdoinkin luopumaan "epävenäläisestä" ohjelmastaan. Tsaarin rakastettava teko teki vaikutuksensa: niinkuin öljy se tasoitti kapinan korkealle kohonneet aallot. Hirvittävän rajumyrskyn sijaan, jommoista virkavalta oli odottanut rääkätyn kansaneduskunnan puolelta, seurasi vain hiljaista sanojen tippumista. Stürmer oli voittanut. Blokki pysyi ohjelmassaan, hallitus politiikassaan.
Maaliskuun 16 p. Stürmer otti sisäministeriönkin johdon, sillä Hvostov oli tehnyt itsensä mahdottomaksi hovissa. Ajattelemattomana niinkuin aina keinojensa valitsemisessa, hän oli suunnitellut tsaarin suosikin ja neuvonantajan Rasputinin syrjäyttämistä murhalla.
Ainoa myönnytys, mihin duuma pakotti hallituksen, oli se, että kerran niin ylistetty ja nyt kavaltajaksi leimattu entinen sotaministeri Suhomlinov asetettiin syytteeseen. Oikeistokin oli sitä vaatinut, ja hallitus siis siihen myöntyi. Toukokuun 3 p. hänet vangittiin ja vietiin Pietari-Paavalin linnoitukseen. Sosiaalidemokraatit tosin jo edeltäkäsin sanoivat, ettei syntyisi mitään oikeudenkäsittelyä, koska syytetty silloin tekisi paljastuksia, jotka saattaisivat hallituksen huonoon valoon. He olivat oikeassa. Suhomlinov päästettiin salaa vankilasta ja kaikille sanomalehdenjulkaisijoille uhattiin vankeutta, jos he uskaltaisivat siitä kertoa.
Mielenkiinto duumaa kohtaan väheni vähenemistään. Väsyneesti siellä jatkuivat keskustelut, yhä harvempien kansanedustajien ollessa läsnä. Puhuttiin siitä, että saksalaista kansallisuutta olevilta Venäjän alamaisilta oli riistettävä heidän omaisuutensa. Vain vasemmisto pani sitä vastaan vastalauseensa. Puhuttiin ehdottoman raittiuden toimeenpanosta. Sillävälin useimmat edustajat kotona ottivat ryypyn tai joivat viiniä, työväestö taas denaturoitua väkiviinaa kaikenlaisine sekoituksineen. Huolimatta siitä, että joukkoon sekoitettiin paloöljyä ja pahalta haisevia nesteitä, huolimatta siitä, että julistettiin palkinto erityisen inhoittavan sekoituksen keksimisestä, ei hallituksen onnistunut saada aikaan väkiviinaa, joka venäläiselle ei olisi ollut nautittavaa. Hän piti nenästään kiinni, painoi kielen alas ja ajoi sisäänsä juovuttavan juoman.
Kesäkuun 22 p. äänestettiin vasemmiston esityksestä, jonka se yhdessä vierasheimoisten edustajien kanssa jo elokuussa 1915 oli tehnyt ja joka silloin lokakuulaisten äänillä oli rauennut: että duuma päättäisi lakkauttaa kaikki kansalliset ja uskonnolliset rajoitukset. Tällä kertaa eivät ainoastaan lokakuulaiset vaan myöskin kadettien enemmistö äänesti hylkäämisen puolesta, sillä esitys soti edistysmielisen blokin ohjelmaa vastaan. Yksin vanha vapaustaistelija Roditshev ei enää uskaltanut antaa ääntänsä sen puolesta, minkä hyväksi hän ikänsä oli sanoin ja kirjoituksin taistellut. Häpeissään hän poistui salista. Äänestys oli valtiollinen tutkinto, jonka merkitystä tulevaisuuden varalle ei yksikään venäläisistä edustajista aavistanut.
Heinäkuun 3 p. 1916 tsaari lykkäsi duuman istunnot marraskuun 14 p:ään. Mielenkiinto kääntyi Galitsian sotatapahtumiin, missä kenraali Brusilov 4 p. kesäkuuta oli aloittanut suuren ja menestyksellisen hyökkäysliikkeen.