"Hyvää päivää ja tervetultua taas kotimaahan!" toivotti kirkkoherra
Ristolle.
"Herran rauhaa ja kiitos tervehdyksestä!" vastasi Risto kumartaen.
"Kuulin juuri isännältä, että täällä kertoilette kotiväelle, mitä olette pitkillä matkoillanne oppinut. Jatkakaa vaan kertomustanne, kuulen sitä mielelläni!" sanoi kirkkoherra ystävällisesti.
"En suinkaan minä ole paljon paljoa oppinut, mutta olenhan oppinut säästämään ja vielä olen oppinut senkin, miten säästöt ovat tehtävät parhaiden hedelmää kantaviksi. Olen juuri puhunut henkivakuutuksesta ja koettanut selittää sen hyviä puolia. Mutta sallittenko minun tehdä Teille yhden kysymyksen herra kirkkoherra. Kerttu täällä selitti meille, että henkivakuutus on synti. Kuinka on Teidän mielestänne, herra kirkkoherra. Onko henkivakuutus synti?"
"Ei suinkaan! Kuinka se voisi olla synti?" sanoi kirkkoherra. "Vaikka voihan sitäkin, niinkuin kaikkea ihmisellistä käyttää väärin, ja voihan senkin nojalla tehdä syntiä; mutta syntiä voipi tehdä kaiken nojalla, jopa itse Herran pyhän sakramentinkin. Mitä minuun tulee, niin pidän henkivakuutusta jokaisen ihmisen velvollisuutena, varsinkin sellaisten, joilla on jotain perhettä tai omaisia, joista on pidettävä huolta. Mistä syystä pitää emäntä henkivakuutusta syntinä?" kysyi hän vielä kääntyen Kertun puoleen.
"Enhän minä sitä aivan synniksi tahdo väittää. Mutta kun siitä äsken puhuivat, tuntui mielestäni, kun olisivat tahtoneet ohjailla ja parannella Jumalan kaikkiviisaita sääntöjä ja päätöksiä. Jumala se kuitenkin on, joka määrää, jos ihmiselle hyvin tai pahoin käy tässä elämässä. Enkä minä ymmärtänyt henkivakuutusta niin hyödylliseksi, miksi Risto sitä tässä juuri kehui", puolustelihe Kerttu hämillään.
"Niin, hyvä emäntä," jatkoi kirkkoherra, "henkivakuutus onkin aivan uuden uutukainen laitos, jota ei täällä maan sydämessä vielä paljoa tunneta. Ja vaikka se onkin maallista laatua, on se, niinkuin monet muut maalliset laitokset, meille ihmisille hyvin tärkeä ja tarpeellinen. Varsinkin koskee tämä perheen isää, jolla on itse Luojan asettama velvollisuus hoitaa perhettään ja huolehtia sen toimeentulosta. Heidän pitäisi ehdottomasti vakuuttaa henkensä, voidaksensa varmuuttaa perheensä tulevaisuutta."
"Siitähän tässä juuri puhelimme ennen herra kirkkoherran tuloa, ja minä kehoitin Tahvoakin vakuuttamaan henkensä," sanoi Risto hyvillä mielin siitä, että oli saanut niin oivallisen puoltajan asialleen.
"Se oli hyvin tehty," sanoi kirkkoherra lempeästi. "Ja emäntäkin panee varmaan kaikki epäilyt pois, sillä kyllä emäntä varmaankin käsittää, että minä en toivoisi pitäjäässäni synnin levenevän, vaan ainoastaan hyveen. Ja hyveenä voinette henkivakuutusta pitää, koska tuon tässä juuri mukanani kanttori Huopalan, joka on henkivakuutus-yhtiö Suomen asiamies ja matkustaa ympäri maatamme levittämässä tietoja henkivakuutus-aatteesta, sekä ottamassa vastaan mahdollisesti matkalla saatavia henkivakuutuksia."
"Vai niin!" sanoi Risto vilkkaasti. "Minä kävin Helsingin läpi kulkiessani Suomen konttoorissa, ja olen siitä juuri täällä kertonut."