Kirkkaana oli taivas sunnuntai aamuna. Suurin osa Tahvolan väestä riensi juhlapuvuissaan lähellä olevaan kirkkoon. Ja sieltä takaisin tultua ja päivällisen syötyä, alettiin taaskin odottaa luvattua kertomusta säästämisestä.
Isäntä ensimmäiseksi muistutti vierastaan eilisestä lupauksesta, sanoipa vielä, että naapurin Mattikin oli kirkolla luvannut tulla tänne Riston kertomusta kuulemaan.
Väki oli jo asettunut samoille tienoille kuin eilenkin, porstuan portaiden edustalle. Samassa tuli Yrjölän Mattikin. Hän tervehti isäntäväkeä ja kääntyi sitte Ristoon, sanoen: "herran rauhaa matkamiehelle!"
Kun oli sitte kuulumiset kyselty, tultiin puhumaan Riston matkoista.
"Niin, sinä tuota lienet jotakin nähnyt ja tietänet kertoakin yhtä ja toista, joka olisi sekä hupaista että hyödyllistä meillekin tietää", arveli Matti kääntyen taata Ristoon.
"Onhan sitä matkoillaan jotain nähnytkin ja oppinutkin yhtä ja toista. Olen juuri luvannut tässä kertoa kotijoukoille jotain hyödyllistä, mitä olen matkoillani oppinut. Jos haluat kuulla kertomustani, niin pysähdy tänne seuraamme hetkeksi ja istu tähän vierelleni."
Mattia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Mielihyvällä istahti hän entisen lapsuuden toverin vierelle. Ja kun muut puheet olivat vaijenneet, aloitti Risto kertomuksensa.
"Eilen kertoilin täällä säästäväisyyden eduista ja hyödyistä, sekä siitä miten tulee säästää älyllä. Tänään tahdon kertoa teille, mitä olen oppinut koettaessani tehdä säästöni hedelmääkantaviksi.
"Muistat kai sinä Tahvo, että kun kaksikymmentä vuotta takaperin meidän sisaruksien välillä tehtiin perinnön jako, tuli minun osakseni 5,000 markkaa, joilla sinä irroitit minut tämän maatilan hallinnosta. Tuo 5,000 markkaa oli siis koko omaisuuteni. Silloin päätin matkustaa vieraille maille, voidakseni vähemmässä ajassa ansaita enempi rahaa, ja sitte ostaa itselleni oma maa.
"Mutta mielestäni en tarvinnut enkä saanut käyttää kaikkia niitä rahoja, jotka silloin omistin. Senvuoksi päätin kääntyä jonkun puoleen, saadakseni viisaan neuvon. Ensiksi puhuttelin seurakuntamme kirkkoherraa. Hän neuvoi minua panemaan ne rahat, joita en tarvitsisi, pitäjään säästöpankkiin. Mutta koska en olisi siellä saanut niin suurta korkoa rahoilleni kuin olin ajatellut, jätin sen asian sikseen. Kun sitte matkustaessani tulin pääkaupunkiin, menin siellä erääseen raha-asioiden kanssa toimivaan konttooriin ja kysyin neuvoa. Tapasin konttoorissa erään ystävällisen herrasmiehen, joka ensin kyseli tarkkaan minun elämisistäni. Hän oli ensin minun mielestäni hyvin kummallinen kysymyksissään. Sitte hän kysyi olinko naimisissa tai ajattelinko mennä naimisiin, tahi oliko minulla ketään maailmassa, josta välitin ja jolle tahtoisin jättää rahoja kuolemani jälkeen. En ensin ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, ja rupesin epäilemään hänen liian lähenteleviä kysymyksiään. Hän huomasi sen ja sanoi: 'Älkää luulko että kysyn tätä sulasta uteliaisuudesta, vaan ainoastaan voidakseni antaa teille parhaimman neuvon. Huomaan ettei teillä ole nykyään ketään, josta erityisesti välittäisitte. Mutta te ette myöskään tiedä, jos satutte sellaisen saamaan; suoraan sanoen, te uskotte vielä tulevanne naimisiin. No niin, ottakaamme tämä huomioon päättäessämme, mitä teidän tulee tehdä. Katsokaa, minä annan teille sen neuvon, että vakuutatte henkenne, kuitenkin sillä tavoin, että itse saatte pääoman täyttäessänne määrätyn ikävuoden, mutta että sama pääoma maksetaan heti teidän kuoltuanne teidän oikeudenomistajallenne, jos te kuolisitte ennen määräpäivää. Mutta jos te ainoastansa tahtoisitte huolehtia itsestänne ja omasta toimeentulostanne vanhoilla päivillänne, jolloin olette kadottanut työkykynne, olisi elinkorko teille kaikista paras. Ja jos taaskin tahtoisitte huolehtia ainoastaan jälkeenjäävien läheisten sukulaisten, esim. vaimon ja lapsien toimeentuloa teidän kuolemanne jälkeen, niin olisi tavallinen henkivakuutus, jossa pääoma maksetaan ulos teidän kuoltuanne, parhaiten paikoillansa. Tahdon nyt numeroilla näyttää ja selittää teille nämä kolme vakuutustapaa.