"'Otaksukaamme, että käytätte 3,000 markkaa rahoistanne säästäen ne tulevaisuuden varalle. Jos nyt haluaisitte huolehtia vaan omasta tulevaisuudestanne, niin ehdottaisin teitä ottamaan elinkoron, joka maksettaisiin teille vuotuisesti täytettyänne 55 vuotta. Te olette nyt 25 vuoden vanha. Siis saisitte silloin nostaa jokaisena neljännes-vuotena 308 markkaa 98 penniä eli yhteensä vuodessa aina 1,235 markkaa 92 penniä. Tämän mukaan tulee siis rahoillenne, jotka nyt panette säästöön, silloin enempi kuin 40 prosenttia korkoa. Kuinka tämä on mahdollista? Siten että yhtiö, joka tämän edun myöntää, saa pitää ne rahat, jotka te yhtiölle maksatte, siinä tapauksessa jos te kuolette ennenkun olette täyttänyt 55 vuotta. Yhtiö ikäänkuin antaa niille, jotka jäävät eloon, sellaisten kuolleitten vakuutettujen perinnön, joilla ei ollut ketään, jolle olisivat tahtoneet perintöä jättää. — Paremmalla tavoin ette voi koskaan rahojanne tallentaa, jos ajattelette ainoastaan omaa itseänne ja jos ei teillä ole ketään, jonka toimeentulosta tarvitsette huolehtia.
"'Jos jälleen tahtoisitte turvata läheisten sukulaistenne tulevaisuutta, siinä tapauksessa että itse sattuisitte kuolemaan parhaassa miehuutenne iässä, ennenkuin olisitte ehtinyt säästää niin paljon, että he hyvin toimeen tulisivat, olisi henkivakuutus parhain talletus-keino. Jos te nyt yhdellä kertaa maksaisitte 3,247 markkaa, maksaisi yhtiö heti teidän kuoltuanne kymmenentuhatta markkaa. Tällä summalla voisivat perillisenne alkaa jotain elinkeinoa. Kymmenentuhatta markkaa on meidän Suomessamme paljo rahaa.
"'Koska ette kuitenkaan vielä näy olevan oikein selvillä tulevaisuudestanne, neuvon teitä ottamaan sellaisen henkivakuutuksen, että itse täytettyänne 60 vuotta saatte ulos pääoman, jos vielä silloin elätte. Mutta jos kuolette aikaisemmin, maksetaan vakuutus-summa teidän kuoltuanne teidän perillisillenne. Jos siis nyt yhdellä kertaa maksatte 3,141 markkaa 60 penniä, niin saatte elettyänne 60 vuotiseksi, nostaa 8,000 markkaa; mutta jos kuolette ennemmin, maksetaan koko summa 8,000 markkaa teidän perillisillenne.'
"Näin puhui ystävällinen herra minulle. Rupesin huomaamaan, että hänen neuvonsa oli rehellinen ja hyvä. Mutta en voinut kuitenkaan hetipaikalla päättää asiaa, vaan pyysin ajatusaikaa, saadakseni tarkoin punnita hänen ehdoituksiaan. Silloin antoi hän minulle pari pientä kirjaa, jotka hän käski minun lukea. Otin kirjat ja menin majatalooni ajattelemaan asiata.
"Varsinkin oli minua miellyttänyt tuon herran puheessa se kohta, joka koski elinkorkoa. Tosin se seikka, että yhtiö saisi pitää rahani jos kuolisin, tuntui ensin oudolta. Mutta kun mietin asiaa joka puolelta, ei se ollutkaan niin hullua. Minä olin yksinäinen, naimisiin en ajatellut aivan pian mennä, olin juuri ulkomaille lähdössä, enkä tiennyt miten minulle siellä kävisi. Voisihan olla mahdollista, että vanhaksi tultuani olisin aivan köyhä mies. Vihdoin päätin ottaa elinkoron. En kuitenkaan ottanut niin suurta elinkorkoa kuin tuo herra oli ehdoittanut, vaan ainoastaan sellaisen, josta minun piti maksaa 1,500 markkaa. Sitte päätin ottaa sellaisen vakuutuksen, josta itse saisin pääoman elettyäni 60 vuotiseksi. Maksoin sitä varten 1,570 markkaa 80 penniä, ja sain 4,000 markan vakuutuksen. Nyt voin huolettomasti matkustaa. Minulla oli nyt matkarahaksi 1,500 markkaa, ja sitäpaitsi tiesin ettei minun tarvinnut huolehtia toimeentulostani 55 ikävuodestani eteenpäin, ja vielä lisäksi voin jättää jälkeeni 4,000 markan pääoman, jos sattuisin aikaisemmin kuolemaan. Tämä pääoma oli melkein yhtä suuri kuin se summa, jonka olin saanut periä vanhemmiltani. Kuitenkin täytyi minun, ennenkuin kaikki oli selvillä, käydä lääkärin tutkittavana. Lääkäri huomasi minut terveeksi ja minä sain vakuutuksen, jota olin anonut. Henkivakuutuksesta ja elinkorosta tuli minun yhteensä maksaa 3,070 markkaa 80 penniä. Niillä rahoilla olin nyt hankkinut itselleni:
"1:ksi 617 markan 96 pennin suuruisen elinkoron, joka oli maksettava minulle vuotuisesti täytettyäni 55 vuotta. Sekä:
"2:ksi 4,000 markan suuruisen henkivakuutuksen, joka oli maksettava minulle täytettyäni 60 vuotta, tahi perillisilleni minun kuoltuani.
"En ole koskaan tarvinnut katua tätä päätöstäni. Olen aina ollut aivan tyyni vanhojen päivieni suhteen. Senvuoksi olen rohjennut ryhtyä moniin yrityksiin, joihin en muutoin olisi uskaltanut osaa ottaa. Eihän uusien yritysten menestyminen ole aina niin varma. Mutta minä olen aina saanut olla tyyni ja rauhallinen.
"Eikä tässä vielä kylläksi! Kun nyt olen palannut kotimaahani ja aijoin asettua tänne loppu-iäkseni, tulen vielä vakuuttamaan henkeni yhden kerran. Luulen nimittäin, että kenties tulen menemään naimisiin, koska en vielä ole niin perin vanha, ja silloin on minun velvollisuuteni henkivakuutuksen kautta hankkia perillisilleni varma toimeentulo, sillä voisihan olla mahdollista, ettei muu jälkeenjättämäni omaisuus kuolemani jälkeen olisi niin hyvässä arvossa, että perilliseni voisivat sillä toimeen tulla."
"No, mutta jos aijot ostaa talon", keskeytti Tahvo, jota tämä puhe huvin vilkastutti, "niin onhan perheelläsi siitä varma toimeentulo. Minun mielestäni on paljo viisaampaa panna rahansa maahan, kuin antautua sellaisiin herrojen vehkeisiin. Pitäisi aina olla hyvin varovainen tuollaisten uusien, tuntemattomien asioiden suhteen, joilla vaan koetetaan talonpoikia pettää."