"Sen arvasin", keskeytti taas Risto, "mutta ethän tuota nyt vielä niin rutivanha ole! Sinä olet nyt 47 vuotta, siis parhaassa iässä. Kun tulin kotiin ulkomailta ja kuljin Helsingin kautta, pistäysin uuden henkivakuutusyhtiö Suomen talossa ja sain sieltä konttoorista neuvokirjoja eli prospekteja. Voimme siis heti katsoa mitä sinun tulee maksaa. Sinun tulisi maksaa kahdenkymmenen vuoden ajalla 462 markkaa vuodessa 10,000 markan vakuutuksesta, joka maksettaisiin heti sinun kuoltuasi, vaikka kuolisit heti ensimmäisen kerran maksettuasi. Ja vaikka eläisit miten kauan, ei sinun kuitenkaan tarvitsisi maksaa vakuutusmaksuasi kauemmin kuin 20 vuotta."
Tahvo kävi mietteisinsä, ja kaikki olivat hetkisen aikaa äänettöminä.
"Täällä kävi tässä tuonnoin eräs matkustavainen herrasmies", keskeytti Matti äänettömyyden, "joka puhui minulle eräästä toisesta vakuutusyhtiöstä ja kehoitti minua vakuuttamaan henkeni siinä. Mutta minä rupesin epäilemään koko asian hyödyllisyyttä, kun hän moitti, minkä ennätti, muita yhtiöitä. Varsinkin Suomi-yhtiötä sanoi hän pahanpäiväiseksi laitokseksi, hänen yhtiönsä rinnalla. Ajattelin silloin, että eikö liene koko henkivakuutus vaan sulaa peijausta, kuin toisen yhtiön asiamies noin toista parjaa."
"Sellainen on tosiaankin hyvin ikävää, ja sillä tavoin turmelevat ajattelemattomat koko henkivakuutus-asiaa", sanoi Risto. "Kun minä ensikerran vakuutin henkeni, täytyi minun tehdä se eräässä ruotsalaisessa yhtiössä, sillä silloin ei vielä ollut suomalaisia yhtiöitä olemassa. Mutta nyt en enää menisi ulkomaiseen yhtiöön. Meillä on nyt jo kaksi kotimaista yhtiötä ja siinä on kylliksi meidän pienelle maallemme. Emme suinkaan voi kokonaan vapautua ulkomaisista yhtiöistä, mutta meidän tulee kuitenkin kaikkien koettaa niin paljo kuin mahdollista edistää ja tukea kotimaisten yhtiöitten vaurastumista. Meidän tulee muistaa, että rahat, jotka vakuutettu maksaa elinajallaan ulkomaisiin yhtiöihin, vaeltavat muihin maihin ja pannaan siellä korolle. Sillä tavoin hyödyttävät ne usein ulkomaata 30 tai 40 vuoden ajan. Niin köyhän maan kuin meidän maamme ei pitäisi antaa markkaakaan ulkomaalle. Tällaisessa asiassa ei yksityinen saa ajatella: no, maksamani summa ei ole suuri, onhan vaan 100 markkaa vuodessa. Voipihan olla mahdollista, että tuhat yksityistä ajattelee samalla tavoin, ja kun he jokainen maksavat 100 markkaa, tulee siitä jo satatuhatta markkaa vuodessa, ja kymmenessä vuodessa tulee siitä yksi miljoona, puhumattakaan koroista. Tässä, jos missään, tulisi kaikkien olla yksimieliset isänmaan etua valvoessa."
"Kuules Risto", keskeytti Tahvo, "sinä sanoit äsken, että nuoremmat sisarukset jäävät vähemmille osille, jos vanhempi veli lunastaa heiltä talon. Mutta onhan asia hyvin helposti sillä tavalla autettavissa, että talo myydään enimmän tarjoavalle, joka saa siitä maksaa puhtaat rahat, ja ne saavat perilliset sitte keskenänsä tasan jakaa. Silloin ei ainakaan kukaan heistä voi sanoa saaneensa vähempi kuin toinenkaan."
"Mutta kuuleppas nyt hyvä Tahvo", sanoi tähän Risto, "sanoppas oikein suoraan: olisitko koko elämäsi ajan niin ahkerasti työskennellyt ja huolehtinut talosi hoidosta jos olisit ajatellut sen joutuvan vierasten ihmisten käsiin? Eikö tunteesi tätä maata ja taloa kohtaan heti paikalla muuttuisi jos ajattelisit sen joutuvan muille, kuin omille lapsillesi. Ehken sanot, että työ, minkä olet tehnyt, koroittaa talon hintaa huutokaupassa. Mutta se ei ole niinkään varmaa. Ajatteleppas, jos satut kuolemaan kovana aikana. Silloin ei kuolinpesäsi saa maatilasta hyvää hintaa.
"Ja jos siitä saataisiinkin hyvä hinta, lienet siihen toki niin kiintynyt, että et sitä vieraille suo."
"Niin, niin, kyllähän sinulla on oikeinkin siinä asiassa", arveli Tahvo, "ja kyllähän se tosiaankin olisi hyvin harmillista, jos talo joutuisi vierasten käsiin; mutta mitä minun sitte pitäisi tehdä, että kaikki lapseni voisivat saada yhtä paljon, sillä kaikki ovat ne minulle yhtä rakkaita, joskin mieluummin soisin, että talo joutuisi vanhimman poikani Juhon käsiin. Enhän minä voi niin paljo säästää, että jokaiselle tulisi niin suuri summa, kuin tämän talon arvo on. Sehän on aivan mahdotonta!"
"Sitä en ole ajatellutkaan", sanoi Risto, "mutta sinä olisit voinut tehdä paljo, jonka olet jättänyt tekemättä — ja voit vielä paljo tehdäkin asioiden kohentamiseksi."
"Muistatko mitä eilen sanoin aitoistasi ja luhdeistasi, sekä niissä säilytetyistä rikkauksista, joita tuskin koskaan käytetään. En ehkä pannut liikoja, kun arvelin, että vuotuisesti säästätte näihin tavaroihin 150 markkaa. Sinä olet nyt ollut naimisissa 20 vuotta. Jos olisit naimisiin mennessäsi vakuuttanut henkesi 6,000 markasta sillä ehdolla, että vakuutussumma saadaan täytettyäsi 60 vuotta, tahi ennen heti kuoltuasi, olisi sinun tullut vuotuisesti maksaa 160 markkaa 20 penniä. Niiden rahojen koroilla olisivat sinä ja vaimosi melkein eläneet ja toimeentulleet vanhoilla päivillä, niin ettei eläkkeesi olisi tullut talonsaajalle niin raskaaksi. Sillä tavoin olisi Juho voinut maksaa sisarilleen suuremman osuusmaksun. Sinun ja vaimosi kuoleman jälkeen olisi pääoma ollut sopiva jakaa niiden lasten välillä, jotka olivat talo-osuutensa myöneet.